Marja Tuohimaa yhä ehdolla Tammelaan

0

TAMMELAN kunnanhallitus päätti, että Tammelan tuleva kunnanjohtaja on yksi neljästä jo haastatellusta hakijasta. Kesäkuussa virkaa varten haasteltiin Oripään kunnanjohtajaa Marja Tuohimaata sekä Teemu Kejosta, Aleksi Heikkilää ja Kalle Larssonia.
Kunnanjohtajan valintaa käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa seuraavan kerran 11. elokuuta. Tätä ennen osaa hakijoista haastellaan mahdollisesti uudestaan ja heille tehdään soveltuvuustestejä.
Jos asiat etenevät suunnitellusti, valtuusto valitsee kunnanjohtajan 18. elokuuta pidettävässä kokouksessa. Tammelan nykyinen kunnanjohtaja Matti Setälä jää eläkkeelle syksyllä.