Varkaat eivät lomaile

0

LOMASUOMI Kesä on asuntomurroissa vilkasta aikaa, kun varkaille tarjoutuu tilaisuuksia vierailla tyhjiksi jääneissä kodeissa.
Poliisi muistuttaa, että yksinkertaisin keino asuntomurron ennalta estämiseen on asunnon pitäminen asutun näköisenä myös lomien aikana.
Naapuria voi pyytää tyhjentämään postilaatikon ja vaikkapa leikkaamaan ruohikon silloin tällöin. Lomasuunnitelmia ei myöskään kannata hehkuttaa sosiaalisessa mediassa.
Hälytinjärjestelmät ja niistä näkyvästi ilmoittaminen saavat varkaan usein vaihtamaan kohdetta.
Poliisi on kirjannut tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä lähes 1 500 asuntomurtoilmoitusta. Määrä on yli 200 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.