Maakuntalaulun uudessa musiikkivideossa skeitataan ja räpätään – katso video

0

VARSINAIS-SUOMI Maakuntalaulut ovat kulttuuriaarteita, joiden tutut melodiat herättävät muistoja ja tunteita. Laulut ovat osa alueen historiaa, perinteitä ja identiteettiä. Näin toteaa Varsinais-Suomen liitto.
– Jotta Varsinais-Suomen maakuntalaulu tänäkin päivänä koskettaisi ja puhuttelisi ihmisiä, myös nuoria, laulusta tehtiin uusi sovitus sekä raikas musiikkivideo. Kuka on väittänyt, ettei maakuntalaulua voisi esittää esimerkiksi räppäämällä? Varsinais-Suomen liiton viestintävastaava Jessica Ålgars-Åkerholm toteaa.
Ålgars-Åkerholmin mukaan tuloksena syntyi energinen ja raikas versio maakuntalaulusta Helky laulu Auran rantain – Klinga sång från Auras stränder laulun alkuperäistä sanomaa kunnioittaen. Maakuntalaulun sanat ovat Loimaan Kojonkulmalta olevan Väinö Kulon, oikealta sukunimeltään Kolkkalan, käsialaa ja laulun on säveltänyt Toivo Louko.
Uusi maakuntalaulu julkistettiin Turun Logomossa 23.9. Maakuntalaulun uuden sovituksen ja musiikkivideon on tehnyt Inu Media yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton kanssa. Solisteina toimivat Siiri Kangas ja nuori raplaulaja William Stocks Paraisilta. Varsinais-Suomen liitto on rahoittanut tuotannon.

Maakuntalaulun uuden version voi katsoa ja kuunnella alta: