Saana Hakala mukana MM-kisoissa

0

VALJAKKOAJO Loimaan Urheiluratsastajien Saana Hakala valmistautuu parhaillaan hevosyksiköiden MM-kilpailuihin. Kilpailuissa on mukana kaikkiaan kolme suomalaisvaljakkoa, ja kisat alkavat Izsákissa, Unkarissa torstaina kouluosuuksilla. Sitä ennen valjakoiden on läpäistävä vielä keskiviikkona hevostarkastus. Joukkueiden lähtövuorot arvotaan keskiviikkona illalla.
Suomen joukkueessa ovat mukana kansainvälisellä tasolla erinomaisesti menestynyt Jouni Heikinheimo – El Carillo, hallitseva Suomen mestari 2014 Marko Särmäharju – Coen D ja hopeamitalisti Saana Hakala – Brudvik Dewin.
Valjakot saapuivat kisapaikalle maanantaina iltapäivällä. Auringonpaistetta viilentää parhaillaan hurja tuuli, keli on kolea ja kisapaikkaa piessyt sade on vaikeuttanut olosuhteita. Tiistaina aamupäivällä ajettiin kuitenkin hyvin onnistunut treeni maajoukkuevalmentaja Tomas Erikssonin valvovien silmien alla.