Huolimattomuus vei Hurrikaanin pisteet

0

LENTOPALLO Korson Veto–Hurrikaani 3–0 (25–23, 25–21, 25–19).

Kuvassa palloa lyövä Aivars Petrusevics siirtyi hakkuriksi. Tuomas Koppanen, Tapio Toiviainen ja liberoksi tullut Kasimir Vuorinen seuraavat miten Korson Vedon pelaajat onnistuvat lyönnin torjunnassa. Kuva: Juuso Riponiemi
Kuvassa palloa lyövä Aivars Petrusevics siirtyi hakkuriksi. Tuomas Koppanen, Tapio Toiviainen ja liberoksi tullut Kasimir Vuorinen seuraavat miten Korson Vedon pelaajat onnistuvat lyönnin torjunnassa. Kuva: Juuso Riponiemi

Hurrikaanin vaisusti sujuneet vierasottelut jatkuivat keskiviikkona Vantaalla. Ennakkoluulottomasti pelannut kotijoukkue Korson Veto hallitsi ottelua alusta asti. Hurrikaani sortui ottelussa huolimattomuuteen. Joukkueella oli runsaasti paikkoja tehdä pisteitä jatkopalloissa, mutta kärsivällisyys puuttui. Joensuun ja Raision pelien tavoin, Hurrikaanilta puuttui myös tahto voittaa ottelu.
Kaiken lisäksi joukkueen libero Jesse Mäntylä loukkasi avauserässä polvensa, Mäntylä taisteli kipeytyneellä polvella kaksi erää. Pitkän erätauon jälkeen Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko oli pakotettu liberovaihtoon. Liberoksi tullut Kasimir Vuorinen suoriutui kuitenkin tehtävästään hyvin. Kakko kierrätti miehistöä sen verran, että yleispelaajana ottelun aloittanut Aivars Petrusevics siirtyi hakkuriksi tehottoman Vladimir Cedicin tilalle.
Vaihdotkaan eivät piristäneet Hurrikaanin peliä, vaan Korson Veto oli tyli isäntä voittaen ottelun suoraan 3–0. Vedosta parhaiten esiintyi hakkuri Karl Kulaots, Hurrikaanin parhaana palkittiin Tapio Toiviainen.
Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko oli pettynyt mies ottelun jälkeen.
– Tänään herrat joiden pitäisi ratkaista pelejä olivat vaihtopenkillä huonojen peliesitysten vuoksi. Peliämme leimaa tietty välinpitämättömyys ja tahtotilan puute. Tässä pitää joukkueella miettiä ulospääsyä tilanteesta.

Juuso Riponiemi