Hurrikaani jatkoon Suomen cupissa

0
Antaa tulla vaan! Tapio Toiviainen, Matti Oivanen ja Eeemeli Kouki pomppasivat yksissä tuumin kukistamaan Loimun aikomuksia. Kuva: Juuso Riponiemi
Antaa tulla vaan! Tapio Toiviainen, Matti Oivanen ja Eeemeli Kouki pomppasivat yksissä tuumin kukistamaan Loimun aikomuksia. Kuva: Juuso Riponiemi

LENTOPALLO Suomen cupin välieräpaikka varmistui myöhään sunnuntai-iltana, kun Raision Loimu isännöi Hurrikaania Kerttulassa.
Lauantaina Loimu oli voittanut Korson Vedon, ja Hurrikaani oli löylyttänyt Vantaan Lentopalloa. Näin ollen Loimu ja Hurrikaani pääsivät pelaamaan Suomen cupin välieräpaikasta.
Hurrikaani voitti sunnuntaisen ottelun lukemin 1–3 (26–28, 25–20, 21–25, 19–25) ja matkaa Vantaalle 3.–4.1.2015 järjestettävään Final four -tapahtumaan.
Vladimir Cedic ei pystynyt pelaamaan nilkkavamman takia, ja kentälle komennettiin suoraan aloitukseen Tapio Toiviainen. Hän teki 14 pistettä, mutta suurin arvo joukkueelle oli miehen neljännen erän torjuntapelaaminen. Kaikkiaan neljä kertaa päätöserässä Loimun hyökkäys pysähtyi Toiviaisen torjuntaan ja oli osaltaan hillitsemässä kotijoukkueen rynnistystä.
Matti Oivanen pelasi tämän kauden parhaan pelinsä Hurrikaani-paidassa, ja hänelle merkattiin ottelun kovimmat tehot: 18 pistettä, 4 ässää ja 5 torjuntaa. Myös keskihyökkäys toimi moitteetta kuten myös Tuomas Koppasellakin.
Ottelusta jäi Hurrikaanin kannalta paljon positiivista. Voitto Kerttulasta on aina ollut työn ja tuskan takana. Tällä kertaa joukkueen harmonia ja pelivalmius oli sitä luokkaa, että viimeistä rypistystä joukkueen ei tarvinnut esittää. Vastaanotossa Aivars Petrusevics oli pommituksen kohteena, mutta latvialainen onnistui hyvin, ja verkolla hän oli totutun tehokas 14 pisteellä.

Valtteri Arra

 

Lue lisää 7.10.2014 lehdestä