Jalkapallotappelusta rangaistukset molemmille joukkueille

0

JALKAPALLO Suomen Palloliiton Turun piirin kurinpitovaliokunta on antanut rangaistukset Alastaron Urheilijoiden ja turkulaisen FC Nations Unitedin välisesssä viitosdivarin ottelussa tapahtuneesta joukkotappelusta. Molemmat joukkueet saivat rangaistukset.
– Keskiviikkona kokoontunut kurinpitovaliokunta antoi FC Nations Unitedin yhdelle pelaajalle pelikiellon 30.6.2015 asti, valiokunnan puheenjohtaja Heikki Grönlund kertoo.
Sekä yhdelle FC Nations Unitedin pelaajalle että yhdelle Alastaron Urheilijoiden pelaajalle annettiin 6 ottelun lisäpelikiellot ottelussa saadun suoran punaisen kortin aiheuttaman kahden ottelun automaattisen pelikiellon lisäksi. Kaikki rangaistut pelaajat olivat olleet osallisina joukkotappelussa.
Alastaron Urheilijoille määrättiin 200 euron sakko tappelusta ja ottelun keskeyttämisestä. Tappelun aloittaneelle FC Nations Unitedille määrättiin 6 pisteen menettäminen tulevan kesän 2015 sarjaan.
Lisäksi kyseinen ottelu mitätöitiin.
Ottelu pelattiin Turussa 28. syyskuuta. Ottelun erotuomari päätti keskeyttää pelin 70. minuutilla, kun pelaajien välillä syntyi joukkotappelu. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Turun Sanomien (9.10. ja 10.10.) mukaan riita alkoi, kun AU:n pelaaja taklasi vastapuolen pelaajaa voimakkaasti ja tilanteen jälkiselvittelyyn osallistunut alastarolaispelaaja sai neljä turkulaisjoukkueen pelaajaa kimppuunsa. AU:n pelaaja on tehnyt vastapuolen toimista kentällä rikosilmoituksen.