Bisons neljän pisteen voittoon Katajasta

0

KORIPALLO Kataja–Bisons Loimaa 81–85 (41–32).

Kataja Basketin ja Bisonsin välisestä kohtaamisesta perjantaina tuli lähes yhtä tiukka kuin Biisonien ja Kotkan pelistä päivää aiemmin. Joensuun reissulla oli kuitenkin onnellisempi loppu, sillä Bisons kellisti isäntäjoukkueen neljällä pisteellä.
Ensimmäinen puolisko ei kuitenkaan luvannut hyvää. Biisonien keskittyminen oli jäänyt bussiin ja pallot lentelivät seinille. Kataja karkasi pahimmillaan jo 18 pisteen karkumatkalle. Suurin kiitos kuului tulikuumalle Robert Arnoldille (34/4/1/2r). Vierasjoukkueen sytyttäjänä toimi Eero Aaltonen (14/4/1r), jonka kaksi perättäistä kolmosta aloittivat takaa-ajon. Puoliajalla eroa oli enää yhdeksän pistettä.

Kolmannessa erässä Bisons pääsi jo viiden pisteen johtoon parantuneen puolustusasenteen ansiosta. Kapuloita pisti kuitenkin rattaisiin vastustajajoukkueen lisäksi tuomarit. Muuten hyvin puhaltanut kolmikko tuomitsi Roope Ahoselle (11/3s) käsittämättömästi kaksi perättäistä teknistä virhettä, ja hän joutui jättämään kentän. Kataja pääsi takaisin johtoon ennen viimeistä erää.
Kataja aloitti johdossa, mutta jo neljänneksen puolessa välissä Bisons saavutti vieraiden etumatkan. 9–0 -putkensa ansiosta vieraat nousivat johtoon eivätkä enää luovuttaneet sitä Katajalle. Isännät kävivät pisteen päässä vielä 18 sekuntia ennen loppua, mutta Aaltosen ja Antto Nikkarisen (20/5/4/4r/1t) vaparien myötä Bisons sinetöi neljän pisteen voittonsa.
– Osoitimme kovaa luonnetta toisella puoliajalla. Lähes kaikki onnistuivat. Teimme edelleen paljon virheitä, mutta samalla osoitimme, että kovalla työllä voi saavuttaa hyviä asioita siitä huolimatta, Bisonsin valmentaja Greg Gibson iloitsi voiton jälkeen.
Bisonsin vieraskiertue jatkuu jo sunnuntaina, kun se kohtaa Helsingin Seagullsin jäähalliottelussa. Sarjajumbo Seagulls otti ensimmäisen Korisliiga-voittonsa keskiviikkona Katajasta. Lokkien mielenkiintoisin pelaaja on joukkueensa piste- (21,6 ppg) ja levypallotilastoa (13,6 rpg) johtava laituri Melsahn Basabe. Loimaalaisia ilahduttaa taatusti myös nähdä Carl Lindbom uuden seuransa väreissä.

Jesse Kojo