Shokkitappio Lokeille

KORIPALLO Seagulls–Bisons Loimaa 84–64 (51–28).

Bisons kohtasi ensimmäistä kertaa sarjanousija Seagullsin sunnuntaina ottelussa, joka pelattiin poikkeuksellisesti Helsingin jäähallissa. Peli meni kaikkea muuta kuin putkeen ja Bisons hävisi Gullsille 20 pisteellä.
Bisonsin puolustus ja hyökkäys toimivat ensimmäisen neljänneksen verran hyvin, mutta sen jälkeen alamäki alkoi. Toista neljännestä voisi parhaiten kuvailla katastrofiksi. Bisonsin puolustus vuosi, minkä lisäksi Gulls säkitti myös vaikeista paikoista. Loimaalaiset saivat tehtyä vain kuusi pistettä jaksolla helsinkiläisten viimeistellessä 25 pinnaa. Puoliaikatauolla eroa oli jo 23 pistettä.
Toinen puolisko ei tuonut helpotusta, vaikka Bisonsin peli hieman paranikin. Loimaalaiset jopa voittivat viimeisen neljänneksen, mutta eroa jäi silti 20 pistettä.
Seagullsin kovin korintekijä oli Carl Lindbom (22/5/1t). Hän oli juuri ennakoidun kova kolmoskaaren takaa. Biisonien paras pistemies oli Travis Nelson (15/8/1/1r/2t).
– Tuntuu, että meillä ei ole energiaa tai paloa pelata kummassakaan päädyssä. Seagulls pelasi hyvin ja me huonosti, Matti Nuutinen (4/4/2r/1t) harmitteli.

PALO TÄYTYY löytää nopeasti, sillä Helsingin ottelu oli lähtölaukaus Bisonsin härkäviikoille. Seuraavan kahden viikon aikana se pelaa kuusi ottelua, kolme kotona ja kolme vieraissa. Tiistaina vastaan asettuu tallinnalainen Kalev/Cramo Vantaan Energia Areenalla.
Kalev ei pullistele nimimiehillä. Siitä huolimatta se on onnistunut voittamaan neljästä pelaamastaan VTB-ottelusta kaksi. Virolaisten kovin pistemies on takamies Gregor Arbet. Hän on viimeistellyt 15,8 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Levypalloissa kovin on yhdysvaltalaislaituri Frank Elegar, joka on napsinut irtopalloja 11,5 keskiarvolla. Itse asiassa tuolla lukemalla hän johtaa koko liigan levypallotilastoa. Kalevin kaikkein tunnetuin nimi löytyy vaihtopenkin puolelta. Virolaisten apuvalmentajana toimii Martin Müürsepp, ainoa NBA:ssa palloillut virolainen. Valmennusuransa hän aloitti Kalev/Cramossa välittömästi pelaajauransa jälkeen 2010.
Tiistainen ottelu on täysin voitettavissa. Bisonsin pitää vain esittää paljon parempia otteita kuin Seagullsia vastaan.

Jesse Kojo

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Kesälehti 2018

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Ampiainen grillilihan kimpussa

Ampiaiset ovat paitsi makean- myös proteiininhimoisia. Ne kuljettavat grillilihankimpaleita pesässä kasvaville toukille. Kuvaus: Valtteri Marjamäki.

1st Annual X-frame Meet, 19.7.2018, Loimaan Lehti

Loimaalla järjestettiin x-runkoisten Chevroletien (1958-1964) kokoontuminen. Paikalle saapui 15 autoa, joista tässä letkassa 13. Loimaan Lehti/Kati Uusitalo

Loimaan varhaiskasvatuksen yhteislaulutempaus 17.5.2018

Loimaan kaupungin varhaiskasvatus järjesti torstaina lapsille ja vanhemmille yhteislaulutilaisuuden pesisstadionilla Allsång-hengessä. Paikalla oli viitisensataa laulajaa ja leikkijää. Video: Katriina Reijonen

Pala Kakkua

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry