Loimaalla pelataan SM-tason curlingia

0

CURLING Loimaan jäähallissa pelataan ensi viikonloppuna SM-tason curlingia, kun sekä senioreiden että Mixed Doubles-sarjan suomenmestaruudet ratkotaan LähiTapiola Areenalla.
Tänä vuonna senioreiden SM-mitaleista taistelee myös Curling Club Loimaan tiimi, jonka muodostavat veljekset Pekka, Eero, Pertti ja Jouko Pihtilä.
– Finaaleihin pääsy oli meille yllätys, sillä emme ole aiemmin pärjänneet kokeneemmallakaan joukkueella. Kaikki mukana olevat joukkueet ovat kovia, joten neljän parhaan joukkoon pääseminen olisi suuri saavutus, Jouko Pihtilä kertoo.
Senioreiden finaalissa on mukana kahdeksan joukkuetta, ja jäsenten on oltava 50 vuotta täyttäneitä.
Mixed Doubles -sarjaa pelataan kahden hengen sekajoukkueissa. Suomen Curlingliitosta luvataan, että parikisan taso on todella korkea, sillä kymmenestä finaalijoukkueesta yhdeksällä on maajoukkuekokemusta.
Myös Mixed Doubles -sarjassa nähdään paikallisväriä, sillä mukana on loimaalaislähtöinen Eszter Juhász, joka kisailee viime vuoden tapaan yhdessä vuoden 2006 olympiahopeamitalisti Markku Uusipaavalniemen kanssa.
Molempien sarjojen voittajat lunastavat itselleen pääsyn huhtikuussa pidettäviin MM-kisoihin Sotšiin. MM-finaalipaikat ratkottiin Loimaalla myös vuosi sitten.

Senioreiden ja Mixed Doubles-sarjan curlingin SM-kisat Loimaan jäähallissa 2.–4.1.