WANHAA LOIMAATA Torin toisella puolen on Kauppalankatu. Nimi sopii hyvin, koska kadulla sijaitsee myös Kauppalantalo ja nykyään Kaupungintalo. Kauppalantalo on nykyään Musiikkiopistona. Meidän aikana se oli ainakin terveystalo ja kirjasto. Siellä kävin saamassa terveyssisar Kajavalalta antibioottipistoksen takapuoleen. Olin sairastanut kurkkumädän pienenä ja tulehduksia piti välttää. Myöhemmin sain Aureomycin-antibioottia. Kauhean makuista, mutta se sekoitettiin suklaajauheeseen, joten sen sai alas.
Kirjasto toimi ensin Kauppalantalon yläkerrassa, ennen kuin siirtyi tähän kauniiseen puurakennukseen. Kirjastonhoitaja oli rouva Hellman. Hän piti huolen, että kädet olivat puhtaat, kun kirjoja lainattiin. Pojat joutuivat usein näyttämään kätensä, kämmenet ja kämmenselän. Jos oli likaa, joutui pesemään.
KIRJASTOON TAI sitä sanottiin myös lainastoksi kiivettiin Vesikoskenkadun puolelta portaita ylös. Nykyään siellä taitaa olla arkistoja. Portaiden alapäässä oli yleinen käymälä. Hoitajana Ilmi, joka asui Moskovassa lähellä Petäjämäkeä. Hän kutoi aina sukkaa tai jotain muuta. Ilmi keräsi pienen maksun käymälän kävijöiltä.
Katutasossa oli Oy Alkoholiliike Ab eli Alko. Pitkä tiski ja pullot piilossa. Myyjistä muistan Laaksosen ja Palon. Palo minulle piti puhuttelun, kun hain kaksikymppisenä itselleni viinakortin. Siihen aikaan piti valistaa viinan vaaroista. Hän tosin huomautti minulle, että kai sinä nämä tunnet, kun olet apteekissa töissä.
TOINEN LIIKE oli Vaatetusliike Ura. Omistaja Oskari Hartonen. Oli pukuja, takkeja, ulstereita, hienoja miesten hattuja. Isäni kävi ostamassa Urasta välikausitakin, olisiko ollut silloin popliinitakki. Isä koitti takkia kotona uudestaan ja totesi. Taas Uran ukko petti miut! Kyselimme syytä, niin isän mielestä takki kävi kaupassa kuin ” valettu” ja nyt näytti ihan ” kaljasaavin peitolta”. Isän huumoria.
Vanhemmat miehet kertoivat, että talo oli ennen kauppahalli, mutta muutettiin sotien jälkeen.
Olihan siellä ollut Lotta-kahvilakin. Tulikohan Hius-Heikki entisen sisäänkäynnin nurkkaan.
TIEN TOISELLA puolen oli kaunis Loimaan Lehden puutalo. Kirjapaino sijaitsi samassa rakennuksessa, kai vain yksi kone? Selvitellään. 1950- luvulla sitten valmistui taloon laajennus. Sieltä löytyi jo useita painokoneita. Pitänee odotella historiikkia, kun Lehti täyttää 100 vuotta. Tätini Hilkka Rauhamäki oli Lehdessä töissä, konttorinhoitaja Vappu Karuksen apulaisena. Konttoriin mentiin portaita Kauppalankadulta. Tallessa on kuva, jossa henkilökunta on lasi-ikkunan takana. Ikkunassa näkyy mitä lehtiä painettiin: Johannekselainen, Kurkijokelainen ja moni muu.
Lehtitalon jälkeen oli Maakunnan Sähkö. Ensin puutalona, sitten korotettuna kauppatalona. Siellä oli kuulemma ollut Limonaaditehdaskin. Ikkunassa näimme ensimmäisen Loimaan televisiolähetyksen. Yläkerrassa Sakari Kotiranta soitti haitaria ja Lehtinen välitti kuvan alakertaan. Hienoa. Lehtisen keksintö oli Ratko-pumppu. Mies ja keksinnöt siirtyivät Lohjalle, missä liike vieläkin toimii, ensin nimellä Maakunnan Metalli ja nykyään Mamec. Alun perin tuotantotilat löytyivät van der Palsin vanhasta tiilinavetasta. Loimaalla kun ei tuotantotiloja oikein löytynyt keskeltä kauppalaa.
Ennen Maatalouspankin taloa oli hevosmies Peuramäki ja pieni mökkinsä. Mynttikin piti siinä vähän aikaa liikettään. Paikalle rakennettiin 1960-luvun alussa KOPin liiketalo. Muistan kuinka savista tonttia paalutettiin. Kävimme katsomassa työmaata usein, koska mm. Säilän Hessu oli siellä töissä. Talo oli kolmekerroksinen. Eihän sitä korkeampia saanut Loimaalle silloin rakentaa! Liikkeitä mahtui muitakin, Kaarina Suomisen hieno leninkiliike ja O. Heikkilän ensimmäinen valintamyymälä. Olisiko Risto Hakala ollut myymälänhoitajana. Yläkerrassa asui opettajamme Martti ja Anja Franssila, myöhemmin hammaslääkäri Alho ja hovivalokuvaajamme Veikko Hulkko. Kävin talossa usein, koska luokkakaverini Esko Franssila oli Martin pikkuveli. Pihalla oli paljon pikkuisia autotalleja, täytyy etsiä kuva.
MAATALOUSPANKIN johtaja oli Hurme, jolla oli kauniita tyttäriä. Riitta oli meidän ikää ja innokas Paul Anka -ihailija. Piti koulussa Setälän Soilen kanssa Ankan rintamerkkiä puseron rinnuksessa.
Toisessa päässä oli näyteikkuna ja varmaan Turun Sanomien toimitus. Sinne menimme katsomaan urheilukuvia, joita Tuominen sinne laittoi.
Viimeinen talo oli Kallon talo. Nimen opimme vasta myöhemmin. Alakerrassa Toivosen huonekaluliike. Talo oli opettajien suosiossa, koska siitä oli lyhyt matka kaikkiin kouluihin. Talossa asui myös hieroja Hilja Reivonen. Hänestä on kuva, jossa hän hoitelee minua vauvana. Vahvat kädet näkyvät kuvassa. Hänellä oli taito löytää sängylle hyvä paikka. Hän pujotti kaksi kultasormusta villalankaan ja kävi huoneen läpi. Sänkyä ei nimittäin saanut panna vesisuonen päälle. Siitähän tulisi reuma.
Kaunis puutalo hävisi aikanaan ja nykyään paikalla on komea kerrostalo.
Matti Pulli