Bisons kaatoi Pyrinnön Tampereella

0

KORIPALLO Pyrintö–Bisons Loimaa 84–91 (47–41). Bisons onnistui vihdoin kaatamaan Tampereen Pyrinnön näiden kotikentällä Pyynikillä. Peli oli joukkueiden viimeinen runkosarjakohtaaminen, joten Bisons vei keskinäiset kohtaamiset tällä kaudella 3–1.
Ottelu oli loimaalaisten osalta kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliskolla loimaalaiset totuttelivat rytmiin ja Pyrintö hallitsi kenttätilanteita. Toisessa erässä tilanne kuitenkin muuttui parantuneen puolustuspelin ansiosta. Puolustuksen paraneminen avasi hyviä hyökkäyksiä, ja Roope Ahonen (19/1/1/1r) toi Biisonit tasoihin kolmannella neljänneksellä.
Ratkaisua saatiin odottaa viimeisille minuuteille asti. Bisonsin 7–0 -runi nosti joukkueen kuskin paikalle. Antto Nikkarinen (6/1s) upotti kolmosen reilu minuutti ennen päätöstä ja venytti eron viiteen. Pyrinnön aikalisästä ei ollut apua, sillä seuraavat viisi pistettä lähtivät Aaron Johnsonin (3/1/1) ja Anthony Hilliardin (17/10/6) käsistä. Damon Williams (25/11/2/1r/1t) kaunisteli tilastojaan viime hetken kolmosella.

VIIKONLOPPU oli kokonaisuudessaan hyvä Bisonsille, sillä perjantaina joukkue tyrmäsi krasnojarskilaisen Jenisein VTB-kotiottelussaan lukemin 108–71 (52–39).

Jesse Kojo