Huovinhiihto toteutuu

0

HIIHTO Huovinretki ry pystyy toteuttamaan suunnitellusti 1.3. perinteisen Huovinhiihto-laturetken. Viimeaikainen lauha säätyyppi on sulattanut länsirannikon ja osan sisämaastakin täysin lumettomaksi. Lumen pinta on laskenut myös Säkylänharjulla, mutta sitä on kuitenkin jäljellä riittävästi, jotta tulevan sunnuntain laturetki pystytään toteuttamaan lähes suunnitelmien mukaan. Pieniä reittimuutoksia joudutaan tekemään, koska esimerkiksi ampumakenttäaluetta halkovan harjumuodostelman lakiosuus on yli kilometrin matkalta lumeton. Sen sijaan harjualueen pohjoispuolisella alueella lunta on paikoin yli 30 senttiä. Tällä kertaa suuri yleisö pääsee reitille, jota ei ole koskaan aiemmin hiihdetty tässä tapahtumassa.
Huovinhiihdon lähtöpaikkoina ovat tänäkin vuonna Säkylässä ampumaradan paviljonki, Vampulassa ulkoilumaja ja Virttaalla Erä-Veikkojen maja. Klo 9 alkaen pääsee matkaan ja viimeistään klo 15 mennessä pitää ilmoittautua saapuneeksi takaisin. Saunat lämpiävät kaikilla lähtöpaikoilla ja varuskunnassa pääsee lisäksi uimaan.
Huovinhiihto on osa satakuntalaista Retki-Trilogiaa, jonka muut tapahtumat ovat pyöräretki 14.6. Pyhäjärviseudulla ja polkuretki 4.10. jälleen Säkylänharjulla. Kaikki tapahtumat järjestää Suomen Ladun paikallisyhdistys Huovinretki ry.

Huovinhiihto sunnuntaina 1.3. Säkylänharjulla alkaen klo 9.