Mellilässä pidetään perheiden pajapäivä sunnuntaina

0

LOIMAA Mellilän palloiluhallissa pidetään koko perheelle tarkoitettu pajapäivä sunnuntaina 29. maaliskuuta kello 13–16.
Tapahtumaan on tulossa yli 20 yritystä tai kädentaitajaa, joilla on myynnissä omia tuotteitaan ja jotka esittelevät erityisalaansa. Hallissa on useita työpajoja, joissa kävijät pääsevät itse konkreettisesti kokeilemaan kädentaitoja.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelma on suunnattu niin, että myös perheen pienimmät viihtyvät. Paikalla on myös Mellilän Kyläyhdistyksen puffetti ja arpajaiset.
Tapahtuman yhteydessä toteutetaan hyväntekeväisyystempaus, jossa kerätään noin 20 x 20 sentin kokoisia virkattuja ja neulottuja paloja, joista tehdään talkoilla torkkupeittoja saviseutulaisille sata vuotta täyttäville. Paloja voi ottaa mukaan Pajapäiville. Myös lankalahjoituksia otetaan vastaan.
Tapahtuman järjestävät Mellilän Kyläyhdistys ja loimaalainen lankapuoti Rouva Pyry.