Yhtenäiskoulu sai nimen

0

LOIMAA Hirvikoskelle tuleva yhtenäiskoulu on saanut nimen.
Loimaan kaupungin koulutuslautakunta päätti, että nimeksi tulee Hirvikosken Yhtenäiskoulu.
– Taustalla on, että nimi kertoo missä koulu sijaitsee ja minkätyyppisestä koulusta on kyse, kaupungin sivistysjohtaja Manne Pärkö sanoo.
Hänen mukaansa Hirvikoski on Loimaalla niin hyvin tunnettu paikka, että se haluttiin ottaa mukaan nimeen.
Yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1. elokuuta, kun Hirvikosken alakoulun ja Tuulensuun erityiskoulun toiminta päättyy ja siirtyy Opintien koulun yhteyteen.

Tiina Naula