Bisons eteni välieriin – katso myös video pelin lopusta

0

KORIPALLO Bisons–Kouvot 83–74 (41–43), Bisons välieriin otteluvoitoin 3–0.
Bisons Loimaa raivasi tiensä välieriin neljännen kerran neljän pääsarjavuotensa aikana. Tänä vuonna tie aukesi puhtaalla pelillä, kun Kouvot kaatui keskiviikon kierroksen päätteeksi.
Kouvot pelasi todella korkealla intensiteetillä alusta pitäen – sillähän ei ollut mitään hävittävää. Se roikkui Biisonien kannassa vielä neljännen jakson alkupuoliskolla. Itse asiassa se johti peliä suurimmillaan peräti yhdeksällä pisteellä. Biisonien loppu oli kuitenkin tyrmäävä. Ian Hummerin (13/6/5/1t) ja Pierre Jallown (6/5) pisteputki vei loimaalaiset viiden pisteen johtoon. Tuukka Kotti (21/9/2r/4t) kasvatti Martin Zenon (16/3/1/1r/1t) avustamana eron jo kymmeneen, kun pelikellossa oli enää kolmisen minuuttia. Matt Gibson (15/3/3) kavensi parilla onnistumisellaan, mutta Anthony Hilliardin (14/4/3) vapaaheitot ja viimeisestä puolustusonnistumisesta avautunut fastbreak-donkki sinetöivät ottelusarjan voiton loimaalaisille.
Kouvot olisi tarvinnut huomattavasti enemmän tehoja avainpelaajiltaan. Tiukasti Biisonien pihdeissä pysynyt Ville Kaunisto (1/6/2/1t) ei onnistunut taaskaan yhdessäkään pelitilannekorissa. Tehot nojasivat täysin Andre Williamsonin (27/10/1r/3t) korinaluspelaamiseen.
Biisonien välierävastus selviää vasta viikonlopun jälkeen, sillä sekä Kataja–Namika että Pyrintö–Karhu -ottelusarjat jatkuvat vielä tuolloin. Biisonien kanssa samaan aikaan ratkesi vain yksi sarja, kun KTP hätisti Seagullsin hiekkarannoille. Jos kaikki etenee runkosarjan tuloksia mukaillen, saisi Bisons vastaansa KTP:n ja kotiedun. Muiden sarjojen tuloksista riippuen myös Lahti ja Pyrintö olisivat mahdollisia, joskin epätodennäköisiä vastuksia.
Välierät alkavat ensi viikolla, joten Bisons saa huilata peräti viikon, ensimmäistä kertaa sitten joulun.

Jesse Kojo

Video pelin riemukkaista lopputunnelmista: