Finaalisarja katkolla Tiikereille lauantaina

0

LENTOPALLO  Hurrikaani–Tiikerit 0–3 (23–25, 27–29, 17–25).
Tiikerit johtaa ottelusarjaa 3–0

Hurrikaanista ei ollut toisena päivänä peräkkäin haastamaan Kokkolan Tiikereitä Salohallissa. Vaikka Hurrikaani oli saanut Vladimir Cedicin takaisin miesvahvuuteen, ei serbialaisestakaan ollut kannattelemaan joukkuetta voittoon saakka.
Erittäin laajalla kalustolla hyökännyt Tiikerit nosti kotijoukkueen syötöt vahvasti ja Steven Kehoe pääsi rakentamaan varsin nopeaa laitapeliä kolmikon Matti Hietanen–Romans Sauss–Olli-Pekka Ojansivun kanssa. Tästä kolmikosta Ojansivu saldosi 21 pistettä ja välillä näytti, ettei maajoukkuehakkuria saada millään kuriin.
– Me olimme kahdessa ensimmäisessä erässä johdossa aika vahvasti, mutta Tiikerit tuli aina rinnalle ja lopulta ohi. Varsinkin toisen erän menettäminen näytti ratkaisevan ottelun kaverille, tuskaili Hurrikaanin parhaana palkittu Eemeli Kouki.
Koukin iltaan mahtui paljon onnistumisia (12pist. +6), mutta syöttöruudussa ei Koukikaan pystynyt tekemään tarpeeksi tuhoja.

Hurrikaani on häviämässä ottelusarjaa heikompaan vastaanotto- ja syöttöpelaamiseen. Kun vastustajalla on sellainen täsmäase syöttöruutuun kuin O-P Ojansivu, on se vahvoilla jatkossakin. Ojansivu esitteli syöttötaitojaan viiden ässän verran. Näistä ässistä muutama olisi ollut ehkä nostettavissa, mutta erityisesti Aivars Petrusevics oli koko ajan vaikeuksissa pommisyöttöjen edessä.
– Meiltä oli kova saavutus napata kaksi voittoa täältä Salohallista. Hurrikaani on ollut todella kova kotijoukkue, mutta me mursimme heidät nyt. Nyt olisi tarkoitus lauantaina ottaa neljäs ja ratkaiseva voitto kotona Kokkolassa, vierasjoukkueen päävalmentaja Tommi Tiilikainen totesi.
Tällä hetkellä Tiikerien kotivoitto lauantaina on lähempänä kuin Hurrikaanin vierasvoitto. Ville Kakko on tällä hetkellä melkoisen dilemman edessä. Miten saada joukkue vielä ainakin kerran taistelemaan voitosta, vaikka alla on kolme tappiota Tiikereille. Varsinkin, kun ensimmäinen finaaliottelu Kokkolassa meni lähes läpihuutona kotijoukkueelle. Tiistain viiden erän pelissä energiaa kentälle toi nuoret Tapio Toiviainen ja Kasimir Vuorinen. Uskaltaako Kakko laittaa täpötäyden Kokkolan jäähallin parketille Jankon kasvatit vai luottaako mies edelleen kokeneisiin Cediciin ja Petrusevicsiin. Hurrikaanin tulevaisuuden kannalta ensimmäinen vaihtoehto palvelisi jatkon kannalta paremmin. Se on joka tapauksessa selvää, että Kakko saa lopettaa päävalmentajauransa mitali kaulassa. Se on aina kilpailu- ja joukkueurheilussa meriitti, joka kertoo kovasta työstä.

Valtteri Arra