Jo 130 vuotta yhtä soittoa – Loimaan Soittokunta juhlii sunnuntaina

0

LOIMAAN Soittokunnan perustamisesta tulee tänä keväänä kuluneeksi 130 vuotta. Soittokunta juhlistaa merkkivuottaan sunnuntaina esiintymällä juhlakonsertissa ennätyskokoonpanossaan, peräti 50 soittajan voimin.
Estradilla nähtävien soittajien ikähaarukka on 11–80 vuotta. Heitä ovat vuorollaan johtamassa kaikki elossa olevat kapellimestarit eli Tapio Laurila, Petri Vainiotalo ja Sakari Mäntyranta.
Mukaan on saatu myös musiikin ammattilaisiksi saakka edenneitä vanhoja soittokuntalaisia, muun muassa Helsingin Kaupunginorkesterin patarumpujen soittaja Tomi Wikström ja Sinitaivas-tanssiorkesterin trumpetisti Tommi Jalo.
Konsertissa kuullaan puhallinmusiikkia laidasta laitaan: mukana on muun muassa Sibeliusta, mutta paljon myös kevyempää musiikkia. Laulusolistien tehtäviä hoitelevat tunnetut loimaalaiset laulajat Armi Haatanen ja Pekka Suhonen. Konsertin juontaa uusine juttuineen kaikille tuttu Jorma K. Mäkinen.
Juhlavuoden kunniaksi väliajalla on tarjolla kakkukahvit sekä näytillä esineitä ja kuvia Soittokunnan yli satavuotisen historian ajalta.
Konsertti alkaa Loimaan Yhteiskoulun juhlasalissa kello 14. Vastaanotto kello 13 alkaen.