Miljoonasade veti hyvin JBFT:ssä, mutta festarin jatkuvuus on vaarassa

0
Matti Nurro on toiminut Miljoonasateen kitaristina bändin perustamisesta lähtien. Kuva: Maija Paloposki
Joku Paikallinen Bändi on kovan bilebändin maineessa. Kuva: Maija Paloposki

LOIMAA Jüberfest tarjosi tänäkin vuonna kaikkea kaupunkifestareille tyypillistä säpinää: monipuolista musiikkia, ruokaa ja juomaa sekä meininkiä korkeuksissa ja rodeohärän selässä.
Jüberfesteille osallistui kahden päivän aikana 850 hengen yleisö. Lauantai oli hieman perjantaita suositumpi, ja erittäin hyvin soittanut pääesiintyjä Miljoonasade oli yleisön mielestä selkeä ykkösbändi.
Tiedottaja Marko Pulkkinen kertoo yleisömäärän olleen selkeä pettymys, sillä odotukset olivat viime vuoden luvuissa eli 1 700:ssa.
– Mukavat kekkerit, mutta vähän porukkaa. Palautteen perusteella lippujen hinnat ja bänditarjonta eivät tällä kertaa kohdanneet. Myös viileä ilma oli varmasti yksi syy siihen, etteivät ihmiset lähteneet liikkeelle.
Tulojen ja menojen selvitystyö on vielä kesken, mutta Pulkkisen mukaan vaarana on, että ensi vuonna Jüberfestejä ei järjestetä ollenkaan.
– Jos me emme jatka, toivon, että Loimaalta löytyisi joku muu taho järjestämään vastaavantyyppistä tapahtumaa.

Prudence on ottanut vaikutteita muun muassa 90-luvun baggysta ja brittipopista. Kuva: Maija Paloposki

Jani Virtanen näytti mallia rodeohärän kyydissä pysymiseen. Kuva: Maija Paloposki
Jani Virtanen näytti mallia rodeohärän kyydissä pysymiseen. Kuva: Maija Paloposki

Matti Nurro on toiminut Miljoonasateen kitaristina bändin perustamisesta lähtien. Kuva: Maija Paloposki
Matti Nurro on toiminut Miljoonasateen kitaristina bändin perustamisesta lähtien. Kuva: Maija Paloposki

Virolainen Elephants from Neptune on kierrellyt pitkin Eurooppaa. Kuva: Maija Paloposki

Loimaalainen Curimus aloitti keikkakesän Jüberfesteiltä. Kuva: Maija Paloposki

Tuomas Välimäki vastaa Sysi & Savi-bändissä läskibassosta. Kuva: Maija Paloposki

Juho Ojala ja kitara kuuluvat Sysi & Savi -kokoonpanoon. Kuva: Maija Paloposki

Sysi & Savi edustaa paikallisuutta. Rummuissa Petteri Horn. Kuva: Maija Paloposki

Teemu Tuomisella on paljon bändikokemusta. Sysi & Savi- bändissä hän laulaa ja soittaa kitaraa. Kuva: Maija Paloposki

Jarkko Martikainen on kiertänyt Luotetut miehet -bändin kanssa viime vuoden alusta. Kuva: Maija Paloposki

Lue lisää 26.5.2014 lehdestä