Ruoan kärähdys aiheutti savua

0

LOIMAA Ruoan kärähtäminen liedelle aiheutti savuhaittaa kerrostaloasunnossa keskiviikkona aamupäivällä. Savua levisi myös käytävään Nurmenpolku 8:ssa sijaitsevassa talossa. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja savun tuuletuksella.
Turun hätäkeskus vastaanotti ilmoituksen mahdollisesta rakennuspalosta. Varsinaista tulipaloa savuava ruoka ei ehtinyt sytyttää, mutta savua levisi niin asuntoon kuin käytäväänkin.
– Meidän tehtäväksi jäi tuuletella savut pois. Asunnon naisasukas oli yksin kotona, ja hänen terveydentilansa tarkistettiin varmuuden vuoksi heti tapahtuneen jälkeen, Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Ahola kertoi.
Kerrostalopalossa ohjeena on, että savua havainneet talon asukkaat pysyvät rauhallisesti asunnoissaan, kunnes viranomaiset antavat tarvittaessa muut ohjeet. Nyt ei ollut syytä isompaan huoleen, sillä vahingosta selvittiin säikähdyksellä.
– Hälytyksen tullessa otamme nämä silti aina mahdollisena rakennuspalona, kun paikalle lähdemme, Ahola totesi.