Loimaa 1.7.-31.8.

Ronnie Clark Biisoneihin

KORIPALLO Bisons Loimaa on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Korisliigasta tutun Ronnie Clarkin kanssa. Clark on pelannut kolme edellistä kautta Tapiolan Hongan riveissä.

Tapiolan Hongassa pelannut Ronnie Clark siirtyy Bisonsiin. Kuva: SRT/Lehtikuva

Tapiolan Hongassa pelannut Ronnie Clark siirtyy Bisonsiin. Kuva: SRT/Lehtikuva

Clarkin tilillä on myös yksi SM-pronssi vuodelta 2012, jolloin hän pelasi ToPo:n riveissä. Viime kaudella Clark taisteli alaraajavamman kanssa, jonka vuoksi pelattuja otteluita kertyi ainoastaan 19. Vaikka viime kausi oli Clarkin uralla rikkonainen, hän palasi kentälle erittäin vahvasti, sillä viime kaudella pistekeskiarvo per ottelu oli 16,6 sekä levypalloja mies kahmi 5,7 per ottelu.
– Clarkin heittotaidoista kertovat viime kausien heittoprosentit. Kaudella 2013–2014 hän naputti kolmosheitot 42,1 prosentin tarkkuudella sisään ja myös viime kauden prosentti on todella kova, 41,3. Kun puhutaan miehen heittotaidosta on myös mainittava, että vapaaheitot uppoavat lähes 92 prosentin tarkkuudella. Clark luokitellaan tulevalla kaudella suomalaiseksi pelaajaksi Korisliigassa; Bisonsin tiedotteessa kerrotaan.
– Ronnie tuo mukanaan erittäin tärkeätä kokemusta. Hän on täysammattilainen niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Pelillisesti hän pystyy pelaamaan useampaa pelipaikkaa, ja hän on yksi Korisliigan kovimmista heittäjistä sekä scoraajista, Biisoneiden päävalmentaja Greg Gibson kommentoi.

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Kesälehti 2018

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Loimaan varhaiskasvatuksen yhteislaulutempaus 17.5.2018

Loimaan kaupungin varhaiskasvatus järjesti torstaina lapsille ja vanhemmille yhteislaulutilaisuuden pesisstadionilla Allsång-hengessä. Paikalla oli viitisensataa laulajaa ja leikkijää. Video: Katriina Reijonen

Miljoona-ilotulitus Loimaalla 24.2.2018

Loimaalla järjestettiin 24.2.2018 kaikkien aikojen suurimman Suomeen tulleen Eurojackpot-voiton kunniaksi ilotulitus. 90 miljoonan euron voiton tuonut peli oli pelattu Loimaan Prismassa. Iloitulituksen järjesti Veikkaus. Videon kuvasi Simo Päivärinta.

Novida Loimaan lukion wanhaintanssi 8, 16.2.2018

Novida Loimaan lukion wanhat rokkaavat.

Pala Kakkua

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry

Muualla