Puussa lukeminen toi voiton kuvakilpailussa

0
Jouni Kivijärven kuva Hienoissa maisemissa voitti KesäPlus-lehdessä julkaistun kuvakilpailun. Kuva on otettu Salossa lähellä Karjaskyläntietä.
Jouni Kivijärven kuva Hienoissa maisemissa voitti KesäPlus-lehdessä julkaistun kuvakilpailun. Kuva on otettu Salossa lähellä Karjaskyläntietä.

Salolaisen Jouni Kivijärven kuva Hienoissa maisemissa on voittanut Lukukuva-kisan. SSS-konsernin lehtien yhteisessä kilpailussa yleisö sai äänestää luku-aiheisista kuvista suosikkinsa.
Jouni Kivijärven kuvassa hän lukee itse sanomalehteä korkealla puun oksalla. Kuvan taustalla näkyy kaunis maisema.
– Kiipesin marjaretkellä puuhun, johon sidoin kameran kiinni ja laitoin sen ajastimella ottamaan kuvat. Sitten istahdin viereiselle oksalle lukemaan lehteä, Kivijärvi kuvailee yleisön suosikkikuvan taustaa.
Voittaja saa palkinnoksi GoPro-actionkameran. Kakkoseksi ja kolmoseksi sijoittunut kuvaaja palkitaan selfie-kepillä.
Lukukuvakisaan tuli kesän aikana kymmeniä kuvia, joista sanomalehtiraati valitsi kymmenen finalistia. Finalistikuvia pääsi katsomaan ja äänestämään Auranmaan Viikkolehden, Kaarina-lehden, Kunnallislehden, Laitilan Sanomien, Loimaan Lehden, Somero-lehden, Salon Seudun Sanomien, Ykkössanomien ja Uudenkaupungin Sanomien nettisivuilla.