Hyvää mieltä maton kutomisesta

0

LOIMAAN työväenopisto kokoaa kangaspuut Suomen maatalousmuseo Saran aulaan. Tavoitteena on hyvän mielen mattoloimi, jota kuka tahansa voi kutoa käydessään museossa.
Työväenopiston suunnitteluopettaja Marja Junnikkala kertoo, että idea hyvän mielen mattoloimeen lähti Kaarinan työväenopistosta.
– Kun vielä tekstiilitaiteilija Nina Nisonen antoi vankien tekemät isot kangaspuut lahjoituksena työväenopistolle, niin meillä oli ainekset valmiina. Kuka hyvänsä voi käydä kutomassa mattoa silloin kun ehtii, ja valmiit matot lahjoitetaan lopuksi sopiviin kohteisiin.
Hyvän mielen mattoloimi -hanke on esillä maatalousmuseo Saran aulassa marraskuun puoliväliin asti. Matonkuteet on saatu lahjoituksena vanhoista lakanoista. Halutessaan maton tekemiseen saa neuvoja Loimaan työväenopiston vapaaehtoisilta. Vapaaehtoiset opastavat mielellään myös ryhmiä maton tekemisessä.