Moskovan pojat

0

WANHAA LOIMAATA Mieleen muistuu lapsuuden tärkeän kaverin Jarkko Hemiön toive: Kun vielä kerran pääsisi Moskovan kaduille kulkemaan. Mauri eli Maske lupasi asian; mennään vaikka Hyppyrimäelle asti. Sinnekin pääsee tietä pitkin.
Jarkon toive ei enää toteutunut. Hän kuoli 1997 syöpään. Mauri vei kukat haudalle ja jutteli lapsuuden ystävällemme meille tärkeistä asioista. Jarkko on haudattu Humppilan hautuumaalle Äitinsä ja Isänsä viereen.

Moskovan pojat viettivät lapsuuttaan ja nuoruuttaan näissä maisemissa.
Moskovan pojat viettivät lapsuuttaan ja nuoruuttaan näissä maisemissa.

Viime vuonna saimme surunviestin myös Seinäjoelta, Jarkon isoveli Sampsa oli menehtynyt. Sampsa oli aktiivinen teinikunnassa. Hänellä oli jousipyssy, hieno viidakkoveitsi. Hän kuunteli jazzia ja oli kiharine hiuksineen tyttöjen suosikki.
Jarkko oli aktiivinen pesäpalloilija, oppi meitä aiemmin luistelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa. Kävin Jarkon kanssa samaa kansakoulua vuoteen 1954, kunnes Suopellon koulu lopetettiin ja siirryimme uudelle Keskuskoululle.
Jarkkokin muutti uuteen kotiinsa Sammonkadulle. Yhteiskoulun kävimme yhdessä. Jarkko ja muutama muu tosin eka luokan B:llä, kunnes muutti A-luokkaan – siis saksan lukijaksi. Täytyy etsiä luokkakuvat.

NYT SIIRRYN takaisin Moskovaan ja myös muihin poikiin. Ensimmäinen talo Petäjämäen jälkeen oli Säteri, jossa asuivat vanhempien kanssa Teuvo ja Pekka. Teuvo siirtyi aikanaan Ruotsiin, kuten Pekkakin. Pekka ehti käydä Suopellon koulua vuoden. Meillä oli opettaja Arvo Nätkynmäen luokassa sekä 4. että 3. luokka. Pekka Säteri, Atulan Esko, Pinnan Jaakko ja Laineen Osku, samoin Kulmalan kaksostytöt olivat näitä 1944 syntyneitä.
Maske muisteli, että Roiton Hannukin olisi asunut tovin Petäjämäen naapurissa. Pieni punainen mökki, kaivo nurkalla. Kävin kerran Pekan luona kylässä. Heillä oli kissa, joka osasi pikku temppuja. Kamarissa kaunis seinävaate.
Lehtiön Jaakon siskon ja Ilmin talojen jälkeen oli Ruohonen. Janne, Asko, Riitta ja Markku. Vihertävä pieni talo, jota suurennettiin myöhemmin. Isommat pojat asuivat piharakennuksessa. Askolla ja Markulla oli ollut lievä lapsihalvaus, joka ei toimia haitannut. Janne ja Asko harrastivat metsästystä. Jannella oli hyvä lauluääni. Jokisen Veikko oli taitava haitarinsoittaja ja perusti pienen yhtyeen, Janne laulusolistina. Heillä oli jopa vahvistinlaitteet. Kuuntelimme kerran Masken kanssa harjoituksia Jokisen Veikon mökin pihalla – paikalla nykyään Domus-ikkunatehdas, entinen Metsäpuu. Riitta oli kaunis ja Markku meidän kaveri. Oli rohkea, hyppäsi täydestä vauhdista keinusta meitä muita pidemmälle. Keinut olivat siinä Lehtiötä vastapäätä. Niitä oli kolme. Paikalle rakennettiin Loimaan ensimmäisiä rivitaloja. Näkynee kuvassa.
Janne ja Asko Ruohonen olivat tärkeä osa isojen poikien jengiä. Kaikille annettiin omat salanimet. Hemiön Jukka minulle tämän listan kerran lähetti. Se oli löytynyt Ruohosen ulkorivin seinän välistä.
Seuraavassa talossa asuivat Viitaset, olivatko molemmat vanhemmat Kirjapainossa, poika Jukka oli hyvin urheilullinen. Juoksi Voiman porukassa ja antoi hyviä neuvoja nuoremmille. Oli minullakin kerran tukena LYK-hiihtokilpailussa. Minulta putosi pipo ja Jukka perässähiihtäjänä otti sen talteen.
Kerran hän tuli Varikon purupaanalle katsomaan, kun Maske ja minä hyppäsimme seivästä. Joustava vauhdinottorata ja alastulopaikka. Telineet saatiin sopivasti vähän notkoon ja tulokset paranivat. Maske taisi hypätä yli kolme metriä, minä lähelle ennätystäni 262! Ihmettelimme vähän, kun Jukalla oli kipsi jalassa ja pilsneripullo kädessä.

PETÄJÄMÄENTIE NOUSEE hiukan ja seuraavana on Aallon talo, Esko eli Alvo oli meitä vanhempi, mutta suosikki. Ei erityisemmin viihtynyt koulussa, taisi aloittaa nappaamisen jo rippikouluaikana. Tummat kulmakarvat, pitkät silmäripset: tytöt tykkäsivät. Isänsä oli rautateillä töissä.
Aaltoja vastapäätä oli Säilä. Väinö Leonard oli Martta Aaltosella kondiittorimestari, äiti kotirouva – sen ajan tapaan. Muistan kuinka Väinön tullessa töistä hän kävi makuulle kovalle penkille. Väinö jaksoi aina jutella meille pojille, vaimonsa myös. Liittyi vanhempana kirkkokuoroon. Henry ja Mauri vähän ihmettelivät, koska eivät tienneet, että isä osaa laulaa. Myöhemmin Väinö kuljetti myös isääni Miesten piiriin.
Heikki eli Henry oli vanhempi , Mauri eli Maske -43 syntynyt. Hänellä oli likkojenkin kadehtima vaalea kihara tukka. Äitinsä peruja. Säilällä oli ensimmäisiä levysoittimia. Olin innokas kuuntelija: Masken kanssa Olavi Virta tuli tutuksi. ”Lähtekäämme Afrikkaan, neekereiden Afrikkaan”. Nimi taisi olla Skokiaan ja toisella puolella Zambesi-foksi. Olisiko Maskella ollut myös Bill Haley ja Anna Mangani. Ne olivat jo mikro-levyjä, 45 kierr/ min, kun savikiekoilla vauhti oli 78 kierr/ min. Nehän olivat läpimitaltaan 25 cm.
Maskella oli myös ensimmäisiä nuorisopyöriä: Pyrkivä – vain Potilla oli samanlainen. Maske taisi vielä hankkia kesäansioillaan Tunturi-mopon. Saimme kaikki sitä pruuvata. Kiitos siitä.
Liikuimme paljon Masken kanssa: pyöräretkillä, mentiin kyöräystä, käytiin Hyppyrimäellä ja Rutkurunneilla. Talvella ajoimme Lehtiön kurvaa kovalla vauhdilla!
Kesällä numerolaput pyörissä kurapolkuja. Sen ajan Moto Crossia. Turussakin kävimme Ruissalon ajoissa. Samalla tavattiin tärkeä kaverimme Ensio ” Enska” Härmälä.

SÄILÄN JÄLKEEN alas Kaivotietä oli yhden talon päässä Hemiöt. Lea Hedvig, Väinö ja lapset Jukka, Pirkko, Sampsa ja Jarkko. Isä oli rautateillä, äiti muistaakseni ompelija. Teki Jarkolle kauniita villapuseroita ja hienon talvipipon, josta sai kaulan- ja korvien suojan lippaa kääntelemällä. Pirkko kerran ihmetteli mistä muistin pipon!
Hemiön talosta oli ulkorivin vierestä käynti Martta Aaltosen myymälään. Puusee oli vuorattu pesäpallo-ottelun ilmoituksilla.
Seuraavana oli Leinot. Isä Oluttehtaalla, vanhin poika Kauko mestaruussarjapelaaja, oliko myös sisko ja sitten meitä nuorempi Arto. Hän ei ollut innokas urheilija, mutta Jarkko piti hänestä huolta.
Leinon Kauko kertoi, että sodan aikana äitinsä määräsi hänet sirpalesuojaan lähelle Tapiolaa. Siihen aikaan siinä oli vielä katos. Säilän Heikki toi kerran suojasta valopanoksen ja heitti sen hädissään hellan pesään. Isä ei kiittänyt. Puhuimme Vilevaaran Eeron kanssa Loimaan pommituksista. Hän kertoi menneensä sirpalesuojan sijasta Hyppyrimäelle katsomaan. Ihmetteli, että kallio tärisi sielläkin saakka, vaikka aseman lähelle pudonneet pommit olivat lähes kilometrin päässä!
Sirpalesuoja oli Urheilukentältä tulevan tien tapaisen varrella. Tie päättyi Martta Aaltosen luo, jatkoi alas mäkeä Leinon talon taitse. Lienee ollut aikanaan Saikun peltotie?
Kaivotiellä oli se kuuluisa Palokaivo, josta meidänkin ulkorivin sammutuksen otettiin vettä. No, kaivo tyhjeni äkkiä.
Kaivo- ja Suotien risteyksessä asui Päivölän Pentti kauniine sisaruksineen. Päivölää vastapäätä Vilevaarat, Esko ja Eero. Eero yksi parhaista pesäpallisteista, Esko lopetti jo aiemmin. Oli haavoittunut sodassa Ihantalan maastoissa JR 35 sotilaana. Esko oli syöttäjä, Eero mieluiten polttaja.
Karppon tai Korpelan talossa asui ennen Raimo Nuoranen, ”Narunen”. Muutti pois jo 50-luvulla, mutta ehti olla leikeissä mukana.
Päivölästä Petäjämäen tielle päin asuivat Ollikaiset Heikki ja Heimo. Heikki oli rempseä, Heimo hiljaisempi. Heikki oli taitava ampumaan jousipyssyllä. Nuoletkin hän oli tehnyt itse ja näytteli mielellään taitoaan.
Tien risteyksessä asuivat Ojalat, meidän kaveri Heikki eli Kippari. Isovanhemmat pitivät taloa. Heikin omista vanhemmista emme tienneet. Kipparikin on jo kuollut. Hänellä oli paha tapa tehdä pikku näpistyksiä. Toi sitten saaliinsa näytille; Teuvo ja Aksu pelasivat kortilla saaliin. Poliisikin kävi Kipparin perässä joskus kyselemässä saaliista. Kerran Kippari lainasi Hilkka-tädiltä ja Äidiltä rahaa. Isovanhemmat palauttivat ja antoivat Heikille selkäsaunan.

KIPPARI RAKENSI Rutkurunnille lautan. Se oli muidenkin käytössä – varmaan maksua vastaan. Veljeni unohti kumitossunsa lautalle ja lautta karkasi. Kippari väitti hakeneensa uimalla Hannun tossut. Pyysi palkkiota. Heitimme Kipparin kanssa tikkaa ja hänestä oli kiva heittää yksi tikka läheltäni. Tikka osui päähäni. Isä näki tämän ja lähti ajamaan Heikkiä takaa, no onneksi ei saanut kiinni.
Jos palaamme Petäjämäen tietä takaisin löytyy vielä Sainiolan talo. Esko eli Känkkä pelasi joskus Varikolla palloa, hänen kaunis Eila-siskonsa oli myyjänä Martta Aaltosella. Eskokin kävi siellä puita hakkaamassa, jotta jäätyneet maidot saatiin sulamaan. Vanha Sainiola oli Pappani työkaveri aikoinaan Paraisilla. Ukot muistelivat mielellään asiaa. Sainiolan vieressä oli Leinot. Jarkko kävi kanssani koulua, mutta oli hiljainen ja kiltti. Toki kävin heilläkin kylässä. Karhun Sirkku asui heillä silloin ja valmistui myöhemmin farmaseutiksi.
Tien rinteessä asui Moukola, myöhemmin yleni asemapäälliköksi. Pihassa aikanaan hieno EMW – eli Eisenach Motor Werke! Itä-Saksan BMW. Toisella puolen tietä asui Mäkelä, lempinimeltään Moskovan Keisari. Yläkerrassa Peltola-niminen asemamies.
Hän muutti sitten Pyykkirunnin lähelle ja kertoi aikanaan, että laajentaessaan taloa sieltä löytyi teksti: Tämän talon rakensi Saarinen ja Rauhamäki.
Rautatien yli oli järjestetty tie Mäkelän kohdalta. Mäkelä saattoi asua ennen muuttoaan Säilän taloa.
Salosen talo ja taksimies Haaltonen ja kampaaja-vaimonsa viettivät sopuisaa elämää Säilää vastapäätä. Paavolla oli hieno Kaiser-auto.
Seuraavaksi pääsemme varmaan Suopellolle – uudempaan osaan Moskovaa ja Vanhaa Omakotialuetta.

Matti Pulli