Vesi-insinöörin hausta kolmas kierros

0

LOIMAA Loimaan kaupungin vesiliikelaitoksen vesihuoltoinsinöörin haku on jatkumassa.
Vesihuoltoinsinööriä haettiin kahteen otteeseen viime syksynä.
Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo, että ensimmäisellä kierroksella oli 15 ja toisella kierroksella 12 hakijaa.
– Olimme jo valitsemassa yhtä hakijoista, mutta hän itse kieltäytyi tehtävästä, Rantala kertoo ja sanoo, ettei muita kelpoisuus- ja työkokemusehdot täyttäviä hakijoita ollut.
Hän kertoo haastattelutyöryhmän päättäneen uudesta hausta, joka tehdään tammikuussa.
Rantalan mukaan uudella kierroksella hakukriteereihin ei ole luvassa merkittäviä muutoksia, joskin vesihuoltoinsinöörin roolia myös vesiliikelaitoksen johtajana aiotaan korostaa aiempia hakukierroksia enemmän.
Vesiliikelaitokselta on eläköitymässä johtavia viranhaltijoita.

Lari Kiviranta