Lumen puute perui Harjuhiihdon, korvaavana reippailuna patikointia

0

VIRTTAANHARJU Järjestyksessään kuudes Huittisten Harjuhiihto on peruttu lumen puutteen vuoksi. Tapahtuma piti järjestää Säkylä-Virttaanharjun maastossa sunnuntaina 7. helmikuuta, ja lähtöpaikkana olisi ollut Vampulan Ulkoilumaja. Järjestäjien mukaan vajaan viikon kestänyt suojajakso vei maastosta lumet varsin tarkkaan ja reiteille jäi vain ohut jääkerros.
– Näissä olosuhteissa päätös on samalla kertaa sekä helppo että raskas. Olisimme kovin mielellämme laturetken järjestäneet, toteaa retken pääjärjestäjän, Huittisten ladun ja polun puolesta Pertti Tiuttu.
Vampulan Urheilijoiden Juhani Moisio kertoo ajaneensa latureitit viimeksi maanantaina 25. tammikuuta.
– Vielä silloin olisi ollut hyvät olosuhteet laturetken järjestämiselle.
HarjuHiihdon yhteydessä olisi samalla toteutettu Suomen Ladun valtakunnallinen Yhdessä hiihtäen -päivä, joka korvataan nyt Vampulan Ulkoilumajan läheisellä tiestöllä kävely-sauvakävelytapahtumalla 7.2. kello 10–12. Tiellä patikoidaan sen vuoksi, että Harjureitistö on jäisenä monilta osin vaarallisen liukas. Tapahtumassa on mehutarjoilu.