Sallilan sähkönsiirto kallistuu viisi prosenttia

0

LOIMAAN SEUTU Sallila Sähkönsiirto Oy korottaa sähkön siirtomaksuja eli verkkopalvelumaksuja keskimäärin viisi prosenttia huhtikuun alusta lähtien.
Korotus kohdistuu pääasiassa perusmaksuihin ja tehomaksuihin. Yrityksen mukaan korotus vaihtelee tuotteittain, ja joissakin tuotteissa korotus voi olla selvästi yli viisi prosenttia ja joissakin alle.
Yritys perustelee korotuksia sillä, että kantaverkkomaksut nousivat 14 prosenttiyksikön verran vuodenvaihteessa ja että se on rakentamassa säävarmaa verkkoa.
Kantaverkkomaksut ovat läpilaskutuserä, jonka verkkoyhtiöt maksavat Suomen kantaverkkoa ylläpitävälle Fingridille. Säävarman verkon rakentamisvaatimukset perustuvat sähkömarkkinalakiin. Säävarma verkko näkyy asiakkaille sähkökatkojen pienempänä määränä ja lyhyempänä kestona myrskytilanteissa.
Sähkön loppukäyttäjähinnassa verkkopalveluiden osuus on noin kolmannes, sähköverojen hieman alle viidennes ja sähkön myynnin hieman alle puolet. Kaikkiaan verojen osuus on kolmannes.