Kotka vei trillerin

0

KORIPALLO Bisons Loimaa–KTP-Basket 98–103 (42–38).

Kotkalainen KTP-Basket onnistui voittamaan Bisonsin maanantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Vierasjoukkueen kannalta avausvoitto ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, sillä sen turvin se pystyi pitämään pudotuspelihaaveensa hengissä. Loimaalaiskatsojien harmiksi tiukka peli kääntyi lopussa vieraille eikä tappioputki katkennut.
Ottelu oli avausta lukuun ottamatta tasainen. KTP karkasi jo 11 pisteen päähän ensimmäisellä viisiminuuttisella, kunnes Bisons sai oman koneensa rullaamaan. Bisons kuroi eron kiinni toisella kymmenminuuttisella ja meni vuorostaan kuskin paikalle. Siitä saakka peli pysyi melko tasaisena aivan ratkaisuhetkille asti. Vain 14 sekuntia ennen loppua Bisons oli pisteen päässä, mutta joutui rikkomaan Devonne Gilesia (12/7/7/1r/1t). Hän upotti molemmat heittonsa, ja Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson siirsi aikalisällä pallonhallinnan hyökkäyspäätyyn. Bisons sai pelattua pallon kaarelle, koko ottelun erinomaisesti upottaneelle Ronnie Clarkille (31/3/2/3r), mutta tämän heitto kierähti raudoista ulos. Michael Pounds (26/1/3/2r) pääsi viimeistelemään loppulukemat vapaaheitoista.

KOLMOSTYKIT Clark ja Pounds olivat ottelun eliittiä. Kumpikin kirjautti muikeat pistesaaliit tililleen. Myös PJ Hill (20/5/7) ja Josh Sparks (20/9/3/2r/1t) onnistuivat mainiosti. Heidän lisäkseen on nostettava esiin kotijoukkueen outolintu Tayloe Taylor (14/3/1/2r). Taylor palasi joukkueen vahvuuteen, vaikka häntä ei ole edes missään vaiheessa virallisesti vapautettu tehtävistään. Corey Maynardin lähtö avasi Taylorille näyttöpaikan loimaalaisryhmässä ja jenkki vastasi kutsuun.
– Kaveri oli vielä eilen Tahkolla laskettelemassa. Siihen nähden hän pelasi erinomaisesti. Jos hän pystyy pitämään tuon tason, on hänestä meille paljon apua, Greg Gibson totesi.
Biisoneilla oli vajausta kokoonpanossaan. Tukka Kotti ja Matias Ojala olivat edelleen sivussa, vaikka paikanpäällä hengessä mukana olivatkin. Kahden levypallopelaajan puuttumisen huomioiden, oli merkillepantavaa, että Bisons voitti levypallot peräti 38–33. Kaiken kukkuraksi jopa 20 noista levyistä tuli hyökkäyspäästä. Erityisesti Sparks kunnostautui tuolla saralla.
KTP pysyi voitolla vielä jotenkin mukana pudotuspelikilvassa. Kotkalaisten ei ole mahdotonta yltää playoffeihin, mutta ihan omissa käsissä se ei ole. Pisteet olisivat maistuneet loimaalaisillekin. Kotkan tavoin Biisonien kohtalo lepää osittain muiden joukkueiden suoritusten varassa. Neljän parhaan joukossa olisi hyvä pysyä, mutta siihen yltääkseen, pitää loimaalaisten toivoa Pyrinnön kohdalle hieman epäonnea.

Jesse Kojo