Lähitapiola

Poliisi sakotti 250 kuljettajaa ilman turvavyötä ajosta

Lounais-Suomen poliisilaitos valvoi liikennettä viime viikolla erityisesti turvavöiden ja kännykän käytön osalta. Poliisi sakotti lähes 250 kuljettajaa turvavyön käyttämättömyydestä ja 88 kuljettajaa kännykän käytöstä. Poliisi totesi myös 210 ylinopeusrikkomusta.

Valvontaviikon lisäksi poliisi sai nuokittua liikenteestä 9 rattijuoppoja ja 14 ajo-oikeudetonta. Etsintäkuulutettuja poliisin haaviin jäi 14.

Kaikkiaan Suomen poliisi tavoitti ilman turvavöitä matkustaneita 2 318, joista lapsia oli 42. Ilman turvavyötä matkustaneiden määrä on lisääntynyt huolestuttavasti koko maassa. Viimevuotisessa vastaavassa valvonnassa ilman turvavyötä matkusti 1 224 henkilöä, joista lapsia 13.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet, että vuonna 2013 tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa turvavyön käyttö pelasti 27 ihmistä kuolemalta.

Ylinopeutta ajaneiden määrä oli edellisvuotta pienempi. Perinteisellä poliisimiehen tekemällä nopeusvalvonnalla todettiin noin 1 700 ylinopeudella ajavaa, joista 84 kuljettajaa määrättiin ajokieltoon. Ylinopeuksien määrä perinteisessä nopeusvalvonnassa vähentyi lähes 2 000:lla viime vuoden valvontaviikkoon verrattuna.

Noin 500 henkilöä jäi kiinni kännykän käytöstä ilman handsfree-laitteita.

Poliisi tarkasti noin 10 500 autoa ja sai kiinni 92 etsintäkuulutettua.

– Ylinopeuksien kohdalla kehitys on mennyt parempaan suuntaan, mutta turvavyön käytön pelastava vaikutus on suurin juuri niissä alhaisimmissa nopeuksia. Molempien yhteisvaikutusta tarvitaan, jotta onnettomuuksia ja uhrien määrää saadaan vähennettyä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta Poliisin tiedotteessa.

OP rahastoetu


OP rahastoetu
Sää

GigaRengas16-17

Tirendo16-17

Pala Kakkua

SPM –

Arkistot
Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Eero Retulainen voittoon Tampereella 29.10.2016

Oripääläinen Eero Retulaisen ylti yhteistuloksella 332 kg voittoon painonnostokilpailuissa Tampereella 29.10.2016. Retulaisen sarja on 105 kg.

Make Vesala band harjoitelee

Pätkä loimaalaisen Make Vesala bandin treeneistä. Soittajat: Markku Vesala (kitara), Timo Ahokas (rummut), Aimo Peuralahti (koskettimet), Esa Tiira (basso) ja Pekka Tiira (huuliharppu).

Loimaan Rompepäivät 2016

Loimaan Rompepäivillä 6.8.2016 oli jälleen runsaasti väkeä. Kuvaus: Harrykopteri / Harry Willman