Muuttoaika

Pupujahti voitti pääsiäismunakisan

 

Kuvittaja Keanne van de Kreeken teos Pupujahti nappasi selvän voiton lehtien pääsiäismunakisassa.
Kakkoseksi nousi taiteilija Veeti Kallion Ilari-niminen pääsiäismuna. Kolmas oli pöytyäläisen Myssyfarmin teos Myssytipu.
Pupujahti sai 27 prosenttia kaikista äänistä. Kisassa annettiin kaikkiaan lähes 2 400.
Kilpailu kakkosen ja kolmosen välillä oli tiukka. Veeti Kallio sai 11 ääntä enemmän kuin Myssyfarmi.
Somerolainen van de Kreeke kertoo olevansa yllättynyt kisan voitosta.
– En odottanut tätä. Se on hauskaa, ja voitto tuntuu hyvältä.
Van de Kreeken voitokkaassa pääsiäismunassa pupu jahtaa omaa häntäänsä. Taustalla on belgialainen pääsiäistraditio: Lentävät kellot pudottavat pääsiäismunia pihoille ja puput vievät munat pihalla oikeisiin paikkoihin. Kun pihalta sitten kuuluu pääsiäissunnuntaina kova ääni, lapset ja lapsenmieliset saavat mennä ulos etsimään munia.

Loimaan Bisonsien Fan Clubin maalaama muna Voitontahto tuli kilpailussa neljänneksi.

Voittaja palkitaan pääsiäiskukkakimpulla. Äänestäjien joukosta onnetar suosi Maria Suikkasta Turusta. Myös hän voitti pääsiäiskimpun.
Pääsiäismunakisan järjestivät Kaarina-Lehti, Kunnallislehti, Loimaan Lehti, Uudenkaupungin Sanomat, Laitilan Sanomat, Somero-Lehti, Salon Seudun Sanomat ja Turun Sanomat.

Näin Pupujahdin äänestäjät perustelivat valintaansa:

  • Pääsiäiseen liittyen pupujahti on paras näistä. Kaikki hienoja, tekijöidensä ”näköisiä”!
  • Kuvittaja Keanne van de Kreeken iloisen pirtsakka pupumuna on veikeydellään ykkösvaihtoehto pääsiäismunaksi.
  • Pupujahti numero 4 on eniten aiheenmukainen, tuore näkemys meikäläiseen pääsiäisperinteeseen!
  • Paras on n:o 4. Iloiset värit ja pupu kuuluu pääsiäiseen.
  • 4. Pupujahti. Kaikista söpöin!
  • Kiva, raikas väritys ja klassikkoaihe. Keväinen. Voittaja on: Pupujahti
  • 4. Kaikist perinteisin=Paras
OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Suomi 100

Pala Kakkua

SPM –

Arkistot
Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Höyryjuna Ukko-Pekka saapuu Loimaan asemalle

Höyryjuna Ukko-Pekka saapuu Loimaan asemalle 17.9.

Porrasjuoksua Melliläjärvellä, 21.8.2017, Loimaan Lehti

Porrasjuoksu on saavuttanut suosiota ja sitä käyttävät treeneissään sekä tavalliset kuntoilijat että aktiiviharrastajat. Eveliina Kolin vetämät juoksukoulun oppilaat näyttävät tässä videoissa, millaisia liikkeitä portaissa voi tehdä. Lue myös Loimaan Lehden juttu treeneistä 24.8.2017.

Tyks Loimaan sairaalan kuusta kaadetaan

Olli-Pekka Rastas Pihaportista karsii Tyks Loimaan sairaalan kuusta. Alhaalla Jari Lehtinen Kuljetus JMJ Lehtinen Ky:stä ohjaa nosturia.