Kirjastojen suosio on säilynyt

0

KIRJASTOT Yleisten kirjastojen suosio on säilynyt ennallaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialueen yleisissä kirjastoissa käytiin viime vuonna yli 6 miljoonaa kertaa ja kirjastoista annettiin reippaat 11,8 miljoonaa lainaa. Asukasta kohden käyntejä oli 8,8 ja lainoja 17,3.
Sekä lainausten että käyntien määrä on pysynyt lähes ennallaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Verkkokäyntien määrä sen sijaan on laskussa. Vuonna 2015 niitä tehtiin alueen kirjastoihin runsaat 3,6 miljoonaa, kun edellisenä vuonna luku oli lähes 4,4 miljoonaa.
Kirjastojen tapahtumatoiminta jatkui aktiivisena. Tapahtumia järjestettiin kaikkiaan 4 135 ja niihin osallistui jo lähes 100 000 henkilöä. Lisäksi kirjastoissa järjestettiin 772 näyttelyä ja 3 240 käyttäjäkoulutusta.
E-aineistojen hankinta yleisten kirjastojen kokoelmiin kasvaa tasaisesti ja varmasti. E-lehtiä luettiin ahkerasti vuonna 2015. Niitä selailtiin Varsinais-Suomessa 24 416 kertaa ja Satakunnassa 12 388 kertaa.
Laadukkaassa kirjastossa asiakkaille on tarjolla uutta aineistoa, johon suurin osa kysynnästä kohdistuu. Kirjastoihin ostettiin 327 uutta kirjaa tuhatta asukasta kohti, kun taas vuonna 2014 hankittiin 319 kirjaa tuhatta asukasta kohti.
Kunnat käyttivät kirjastopalveluiden tuottamiseen Varsinais-Suomessa 57,8 euroa asukasta kohden ja Satakunnassa 55,4 euroa. Toimintakulujen koko maan keskiarvo oli 58,3 euroa.
Kirjastoverkossa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Lounais-Suomessa oli 46 pääkirjastoa ja 73 lähikirjastoa. Kirjastoautoja alueen teillä liikkui 11. Omatoimikirjastojen itsepalvelutuntien osuus Varsinais-Suomessa lähestyy 20 prosenttia, kun se Satakunnassa on vähän yli yhden prosentin.