Levätilanne rauhallinen Lounais-Suomen vesillä

0

LOUNAIS-SUOMI Epävakainen sää on hillinnyt sinileväesiintymien runsastumista. Järvien lisäksi sinilevähavainnot ovat vähentyneet tällä viikolla merialueilla selvästi viime viikkoon verrattuna.
Tällä viikolla Lounais-Suomessa on tehty sinilevähavaintoja merialueilla suhteellisesti vähemmän kuin tähän aikaan aiempina vuosina keskimäärin. Sisävesien havaintojen määrä on lähellä normaalia tilannetta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Loppuviikon säässä ei näytä tapahtuvan suuria muutoksia, joten sinilevätilanne pysynee rauhallisena.
Levätilannetta sisä- ja rannikkovesialueilla voi seurata Järvi&Meriwiki-palvelusta, johon vakioseurantapaikkojen ja kansalaisten levähavainnot tallennetaan päivittäin. Palveluun voi viedä omia levähavaintojaan esimerkiksi älypuhelimen selaimessa toimivan Havaintolähetti-verkkosovelluksen avulla.
Varsinais-Suomen Ely-keskus ottaa vastaan kansalaisten ilmoituksia levähavainnoista Lounais-Suomen alueelta. Runsaista ja erittäin runsaista esiintymistä on mahdollista lähettää näyte lajinmäärityksiä varten. Näyte laitetaan puhtaaseen lasi- tai muovipulloon. Noin yksi desilitra sinileväistä vettä riittää lajimääritystä varten. Näyte on säilytettävä viileässä ja pimeässä ja toimitettava mahdollisimman nopeasti tutkittavaksi. Näytteen mukaan liitetään tarkka selostus näytteenottopaikasta ja -ajasta sekä näytteenottajan yhteystiedot. Aina ennen näytteen lähettämistä asiasta on sovittava etukäteen soittamalla leväpäivystysnumeroon: 0295 022 530.