Sitten päästäänkin Kustaantielle. Rautatien varteen jäi Mattilan Kauko, Setälän vuokratalo ja Koskenmäki. Helmisen Rauno asui vähän aikaa Mattilassa, ennen kuin muutti Pappilan lähellä olleeseen Ferrarian taloon.
Koskenmäellä oli Ahti, joka oli hyvä painonnostaja. Punapäisiä poikia oli muitakin.
Ensimmäinen talo Kustaantiellä oli Härmälä. Leena ja Ensio eli Enska. Meidän kaveri. Hänestä tuli Rock-Enska muutettuaan Turkuun. Kävimme kylässä Kiinanmyllynkadulla. Tytär Leena oli silloin jo pimu, jolla oli korvarenkaat ja huulipunaa. Oli lahjakas Leiskun teatteripiirissä. Voittivat Kulosen Pirkon ja Pekan ja Laakson Aaron kanssa laulukilpailuissakin.
Anneli muisteli, että opettaja Karus käänsi Ension istumaan selin opettajaan, koska Enska kuitenkin kääntyi koko ajan katsomaan Annelia ja muita luokkakavereita. Enska näkyy Väinölän koulun kuvassa Masken vierellä, Hannun ja Riston edessä. Kun Ensio kävi vielä Loimaalla, hän pyysi kerran meillä näkkileipää – oli kai kova nälkä. Osasi sentään levittää voita Ylhäisten leivälle ja Enska rouskutti halulla.
SEURAAVA OLIKIN Toivo ja Senja Järvisen talo. Toivo eli Topi oli itse tehnyt. Lapset Tuula – Hannun ja Riston ikätoveri – ja Tarja. Toivo oli haavoittunut sodassa, ja vain taskukello oli hänet pelastanut. Olen nähnyt vaurioituneen kellon, se on vieläkin Tuulalla tallessa. Järviset asuivat meidän tullessa Kustaantielle yläkerrassamme. Kun he muuttivat pois, sai meidän perhe sieltä huoneen ja keittiön kahdella alkovilla.
Lehtisen Einari oli kirvesmies, joka rakensi Isoisäni Oskarin kanssa uuden piharakennuksen. Osa hirrestä, osa laudasta. Entinen paloi 1950-luvun alussa.
Aksu kertoi, että Mamma oli pelännyt, että pojat olisivat jääneet palavaan taloon. Helpottui suuresti, kun tulimme Kauppalasta kotiin. Lehtisellä oli kaksi poikaa, Lauri ja Eino. Lauri oli aikanaan LP:n lukkari, vasenkätinen. Eino lienee Varikon kuvassa Aksun vieressä. Eino asui vaimonsa Eilan kanssa Lehtisen yläkertaa, heillä oli poika Kari. Isän lempinimi oli Gary tai Humanteri!
Erikoista oli, että Järvisillä ja Rautiaisilla oli yhteinen kaivo, samoin Hakalalla ja Lehtisillä. Muutenhan kaivot olivat yhteisiä saman kadun naapureilla: Laineilla ja Laaksosilla, meillä ja Saarnilla, Leutoahoilla ja Koivistoilla, Peltolalla ja Kivilällä.
RAUHAMÄEN TALOSTA on jo kerrottu paljon. Me muutimme 1947, ja sitä ennen talossa oli asunut satulaseppä Hänninen. Muutin itse talosta 1970 mentyäni naimisiin. Äiti ja Isä asuivat talossa kuolemaansa saakka. Äiti kuoli 1980 ja Isä 1983. Hän oli muuttanut Turun Marielundiin 1981–82. Isä ilmoitti minulle kerran, että hän ei enää talossa viihdy: Miun on Mairee ikävä!
Talo myytiin Isän kuoleman jälkeen 55 000 markan hinnalla. Hannu vähän pohti, olisiko muuttanut taloon. Olisi pitänyt laittaa vesijohto ym.
Saarnin Kallella ja Sylvillä ei ollut lapsia. Talossa asui ennen Mäen perhe, jossa oli kaksospojat Matti ja Mikko, vanhin sisko Leena. Leena luki farmaseutiksi, ja tapasin hänet kerran Forssan apteekissa. Kalle oli linja-autokuski, lempinimeltä Keskitien Kalle. Omana autona oli Skoda. Kalle jutteli sille käynnistäessään sitä kammesta: No. No. No-no-no!
Kivimaan talossa oli paljon vuokralaisia, Pyyköt, Saariset ja useita Moision tyttöjä. Isommat pojat joskus vahtasivat tyttöjä syysiltaisin.
TOISELLA PUOLEN Kustaantietä rautatieltä lähtien asuivat Ensomaat. Raimolla oli ensimmäinen matalapainerenkailla varustettu Tunturi, sisar Irma kävi samaa luokkaa kanssani. Tainiolla oli Liisa, Lasse ja vanhempi tytär, Veikko-isä oli kaupungilla työnjohtaja. Sen verran vasemmistolainen oli, että ajoi Moskovitsilla. Isän kommentti Veikon huristaessa ruokatunnilla kotiin: Veikka vanha taikuri, vie kuin isä lastaan! Tainion Enni oli taitava kotiparturi. Lauantaisin oli jopa ruuhkaan asti parturoitavia. Jotkut uskaliaat ottivat jopa parranajon. Mekin Hannun kanssa kävimme Tainiolla parturissa, taksa taisi olla 1,50 mk. Opetin Lasselle ruotsia hänen käydessään Kauppakoulua. Läpi pääsi. Sain varmaan 10 mk tunnilta. Tainiolla oli Söpö-koira, no pystykorvan mallinen. Tuli meidänkin pihalle kerran, ja sai Mirriltä aika kyytiä. Mirrillä olivat tassujen kynnenvälit koiran karvaa täynnä.
Uusi talo oli myös Virtasen Pekan koti. Isä oli kirvesmies Mäkinen. Äitikin asui tietty taloa. Lapsia olivat lievästi kehitysvammainen Pia ja nuorempi Pekka. Pekka haki yhteiskouluunkin, ei päässyt keväällä, syksyllä ei halunnut enää lähteä. Pia oli kanssani Rukoushuoneen ekaluokalla, kuoli aika nuorena. Opettajamme Eila Nikkilä kannusti Piaa hienosti. Pekka näytti mielellään kirveen iskun isoa arpea sääressään. Heillekin rakennettiin ensin pieni puuliiteri, vasta muutaman vuoden päästä ulkorakennus. Pekan kanssa morjestimme aina, kun nähtiin. Juttutuokiot jäivät.
LEUTOAHO OLI meidän vanhoja taloja. Rauha ja Yrjö ja tyttärensä Anneli muuttivat saman aikaan kuin me, siis 1947. Rauha oli jo silloin valokuvaaja, kuvasi myös meidän perhettä. Rauhan isä, kivenhakkaaja Mäkinen kävi meillä silloin tällöin saunan jälkeen. Pyyhe hartioilla hän jutteli Mamman kanssa päivän asioista. Mäkinen kuului kauppalanhallitukseen. Mamma antoi Mäkiselle hyviä neuvoja, niin ymmärsin. Yrjö Leutoaho, ent. Linsen, kävi Mammalle laulamassa. Yrjöllä oli kaunis ääni, lauloi laivasta, joka taisteli myrskyssä aaltoja vastaan. Taisi olla hartauslaulu.
Monet leikit leikittiin Leutoahon pihalla. Mentiin munitusta, heitettiin tikkaa koputtamalla taulua. Annelin Kirsti-serkun mies kun oli sokea.
Anneli löi minua pesäpallomailalla otsaan, kun olin liian lähellä lyöntipaikkaa. Jälki näkyy vieläkin, ja on sitä yhdessä katsottu. Yläkertaan muutti sitten Peltolan Paula – sorea tyttö parin talon päästä. Hän pääsi Rauhan valokuvaamoon töihin. Leutoahon pihalla oli komea saksanpaimenkoira – Turre. Isä mittasikin puukon kokoa lauseella: Tällä uskaltaisi Turreakin vastaan!
Seuraavassa talossa asuivat Fanni ja Vilho Koivisto. Lapset olivat Veikko ja Terttu. Veikko meni naimisiin Sulevinsa kanssa ja muuttivat yläkerran huoneeseen. Kävimme kylässä. Koivistolla oli keltaraitainen kissa – meistä se oli kuin pieni tiikeri. Koiviston Vilho oli ensimmäisiä vainajia meidän pellolla. Muistan kuinka Fanni tuli sanomaan Pappalle: Jos Rauhamäen sopisi tulla katsomaan ennen kuin Koivistoa viedään. Vilholla oli Zetor-traktori ja mukavaa oli kuulla, kun sitä aamuisin käynnistettiin.
KUN KÄVIMME Suopellon koulua, Oskun ja minun koulupolku kulki Koiviston ja Peltolan välistä ojan piennarta.
Peltolassa asuivat maalarimestari Aarne Peltola ja vaimonsa Salli. Ottolapset olivat Paula ja Raimo eli Rapa. Paulaa sanottiin Pimpulaksi. Tapasin Paulan 70-vuotisjuhlaottelussa, ja hän sanoi tunteneensa minut heti!
Raimo oli miellä joskus joulupukkina. Tuli sitten joulupäivänä leikkimään saamillamme nallipyssyillä. Vähän ihmettelimme, että hän tiesi meidän sellaiset saaneen. Raimo oli töissä ainakin Loimaan Kirjapainossa.
Peltola pyysi Isää usein apulaiseksi maalaushommiin. Äiti ei tykännyt, kun usein palkkana oli se viinapullo. Mamma sanoi, että Peltola on semmoinen taivaanrannanmaalari. Ymmärsin, että Paula ja Raimo asuivat keltaisessa piharakennuksessa. Yläkerta oli vuokralla. Muistan, että opettajamme Arvo Nätkynmäki asui siellä vuoden. Samoin Koskisen Pekka, jota Isä sanoi painijaksi. Kouluaikana myös Sipi ja Osmo Jaakkola asuivat Peltolassa.
VIIMEINEN TALO oli pienempi kuin muut. Siinä asuivat Kivilän mamma ja komea urheilijapoika Pentti, joka kunnostautui hiihtäjänä ja juoksi lenkkiä – sanottiin, että aina Kakaravaaraan asti. Sieltä hän sai vaimoksi Aila Laakson. Pentti hankki kuntoa hakkaamalla pihaan ostettuja kantoja: Isä ihaili, kun Pentti löi oikein ”kiertolaakilla!”
Taloon muutti Suopellon kaupan apulainen ja miehensä Alpo. Alpo tuli joskus kanssamme heittämään keihästä Kivimaan pellolle. Alpolla oli kaunis, vaalea kihara tukka.
Viimeinen tontti oli tyhjä. Siinä oli hyvä paikka polulle kauppaan ja koululle. Ollintiellä ei enää ollut kavereita kovinkaan paljoa. Oli meidän koulu ja Heinan talo. Äiti oli varmaan sotaleski, Veijo, Valto, Paula ja Pirkko olivat lapset. Pieni vihertävä talo. Paula pelasi pesäpalloa naisten mestaruussarjassa, Pirkko eli Piipi kävi jopa rakennustöissä. Autteli meilläkin joskus. Sai kerran isältä lahjaksi hienot keltaiset nahkasormikkaat. Piipi arvosti niitä.
TOISELLA PUOLEN asuivat Saarikko: Frans ja rouva, poika Heikki eli Karva! Komea lempinimi – tosin silloin sanottiin, että haukkumanimi. Hänellä oli hieno vaihdepyörä, joka oli kuulemma hankittu säästämällä armeijan päivärahat. Silloin ei Sotkussa käyty.
Koska Risto oli Heikin serkku, kävimme sielläkin kylässä. Hannu taisi juoda janoonsa laskiämpäristä. Joskus olin ainoa, joka uskalsi hakea tontille lentäneen pesäpallon, olinhan tuttu.
Naapurissa asuivat Salmiset. Maija oli Hakalan Ritvan kaveri ja Mirkku meidän koulukaveri.
UUSIA TALOJA olivat Heino: Hannu ja Anja-Kaarina. Hannulla oli jo nuorena moottoripyörä. Hän oli se sankari, joka koetti saako kakkosvaihteen päälle Mannistenmäessä! Anna Kaarina oli meidän kanssa koulussa ja asuu kuulemma alueella edelleen. Salmella oli kolme poikaa – meitä nuorempia. Salosella oli kolme tyttöä. Salme oli minun ikäluokkaa, Anna Maija ja Ulla vanhempia, luki farmaseutiksi. Oli oppilaana Loimaalla ja tapasin joskus Lempäälän apteekissa.
Toisella puolen olivat Kokkosuot. Lapsia oli paljon. Erkki ja Paavo olivat meidän ikäluokkaa, Jorma eli Hölppölä minua nuorempi. Erkki ja Paavo menivät merille.
Raitasen talossa asuivat Jaakko ja Jukka ja likat Leila ja Pirjo. Seuraavassa Laihon talossa asui Pekka – kävi Suopellon koulua. Oli pari nuorempaakin mukulaa.
Olisiko tässä ollut lyhyt katsaus laajempaan Moskovaan eli vanhaan omakotialueeseen. Oikeastaan uudet talot olivat Suopeltoa, ei enää Moskovaa.
Matti Pulli