VaLePalla ja LP-Vampulalla yhteinen kauden avaus

0

LENTOPALLON Mestaruusliigan kauden alkuun on vielä hetki aikaa, mutta se aloitetaan sitäkin upeammin, sillä lentopallofaneja hemmotellaan heti alkuun upealla tapahtumalla Porin jäähallissa. Sunnuntaina 16.10. klo 13 Porin jäähallissa aloitetaan lentopallokausi LP-Vampulan kotiottelulla LP Kangasalaa vastaan, ja heti perään klo 16 VaLePa kohtaa tiukan paikallisvastustajansa Hurrikaani-Loimaan. Yle televisioi molemmat ottelut.
– Porin Ässien jääkiekkomatsin päätyttyä lauantaina alkaa melkoinen rumba, kun sekä LP-Vampulan että VaLePan aktiivit sekä talkoolaiset rakentavat Porin jäähallin, eli Isomäki Areenan lentopalloareenaksi. Kentän rakentaminen ja purkaminen on melkoinen urakka, mutta kun se tehdään kahden seuran yhteistyönä, niin tekijöitä on enemmän. VaLePan ja LP-Vampulan yhteistyö on lisääntynyt muutenkin, kun tyttöjuniorien kehitykseen liittyviä mahdollisuuksia on yhdessä puntaroitu ja joitain toimenpiteitäkin on jo asian suhteen saatettu alulle, kertoo Timo Talvitie LP-Vampulasta.
VaLePa ja LP-Vampula tarjoavat myös kaikille lähialueiden juniorijoukkueille lajista riippumatta mahdollisuuden kerätä itselleen varoja junioritoiminnan kuluihin, sillä jokaisesta junioriseuran myymästä lipusta tilitetään viisi euroa myyvälle taholle.