Biokaasulla kukkarolle ja ympäristölle edullisia kilometrejä

0
Vasemmalle tankataan kaasua ja oikealle bensiiniä. Kuva: Tiina Naula
Vasemmalle tankataan kaasua ja oikealle bensiiniä. Kuva: Tiina Naula

LOIMAA Biokaasua käyttäviä autoja on yhä enemmän liikenteessä. Niiden etuina ovat polttoaineena käytettävän kaasun edullisuus ja ympäristöystävällisyys.
– Kun verrataan maakaasun mittarihintaa esimerkiksi E95-bensiinin hintaan, vastaa kaasun hinta noin 0,64 euron litrahintaa bensiinille. Biokaasun osalta vertailuhinta on noin 0,93 euroa litraa kohti. Kaasun hinta on myös varsin stabiili. Biokaasu on ympäristön kannalta yksi parhaista vaihtoehdoista lähes nollaan asettuvan hiilijalanjälkensä ansiosta. Pienhiukkaspäästöjä ei kaasulla ajettaessa käytännössä ole, bioenergia-asiantuntija Manu Hollmén kertoi Prisman pihalla järjestetyn biokaasukiertueen yhteydessä.
Biokaasun käytön kasvun suurimpana esteenä on toistaiseksi jakeluverkon kapeus, mutta tankkausasemia rakennetaan kiihtyvällä tahdilla.

 

Lue lisää 29.9.2016 lehdestä