Jarkko Nieminen saapuu Classicin mukana Loimaalle

0

SALIBANDY Perjantaina 7. lokakuuta Loimaalla pelattava Classic–TPS salibandyliigan liigaottelu saa runsain mitoin lisäväriä, kun Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän tennistähden Jarkko Niemisen tulo Loimaalle vahvistui.
Nieminen, 35, päätti jatkaa huippu-urheilua ja vaihtoi lajinsa tenniksestä salibandyyn täksi kaudeksi. Tenniksessä parhaimmillaan maailman ATP-ranking tilaston sijalla 13. ollut Nieminen pelaa tällä kaudella tuolla numerolla viime kauden mestarijoukkueessa Tampereen Classicissa.
Classicin toimitusjohtajan Pasi Peltolan mukaan Niemisen pelaaminen Loimaalla on epätodennäköistä.
– Vaikka jalka paranisikin, niin kyllä muutamat treenit pitää taas tuntuman vuoksi saada alle, jotta liigavauhdissa pärjää. Joka tapauksessa hän matkustaa Loimaalle, ja koska kyseessä on suomalaisen urheilun yksi kaikkien aikojen valovoimaisimpia tähtiä, niin haluamme kruunata loimaalaisten perjantai-illan ottamalla Jarkon joukkueen mukaan Loimaalle. Jarkko on jo osoittanut olevansa iso osa joukkueen selkärankaa pukukopissa, ja vaikka meidänkin joukkue jo melkein kokopäiväisiä pelureita on täynnä, niin kyllä askel kovempaan ammattilaisuuteen siirryttiin, kun Jarkko astui remmiin, Peltola sanoo.
Mikäli Nieminen ei pysty pelaamaan Loimaan ottelussa, niin hän on haastateltavana ja yleisön tavattavana ottelun erätauolla.