Talkoolaiset siistivät sankarihautoja itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi

0
Mellilän Lions clubin presidentti Esko Pietilä totesi talkootyön sopivan hyvin Lionseille, sillä järjestökin täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Seurakunnan työpäällikkö Ari Lindell (vas.) on itsekin aktiivinen Lions-toimija. Kuva: Kiti Salonen

LOIMAAN sankarihautausmaat kunnostetaan tänä syksynä. Pontimena on Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuosi, jota vietetään ensi vuonna.
– Mukana on kyläyhdistyksiä, Rotary clubeja ja Lions clubeja, mutta esimerkiksi Kanta-Loimaalla kirjainten kultaukset teki ammattilainen, seurakunnan työpäällikkö Ari Lindell kertoo.
Suomi on niitä harvoja maita, jossa sankarivainajat on tuotu kotimaahan ja haudattu kotiseurakunnan multiin.
Kunnostettavien kohteiden joukkoon kuuluu esimerkiksi Mellilän sankarihautausmaa, jossa on kuutisenkymmentä sankarihautaa. Mellilässä hautakivien pesu onnistui seurakunnan työntekijöiden ja Lions clubin vapaaehtoisten voimin.

Kiti Salonen

Lue lisää 4.10.2016 lehdestä