Viime yönä suolattiin teitä ensimmäisen kerran tänä syksynä

0

Viime yönä suolattiin maanteitä Varsinais-Suomessa ensimmäisen kerran tänä syksynä.Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan pelti on rytissyt liukkailla teillä torstainaamuna.

– On ollut ikävää katsoa tänäänkin aamun työmatkaliikenteessä, kun moottoritiellä nopeus on laskettu sataseen mahdollisen liukkauden vuoksi ja silti lähdetään ohittamaan ylinopeutta vasenta kaistaa pitkin, joka on suolaamisesta huolimatta vielä liukkaampi. Valitettavasti pelti onkin rytissyt tänä aamuna esim. valtatiellä 1, Ely-keskuksen aluevastaava Markus Salminen toteaa.

Viime vuonna maanteitä suolattiin ensimmäisen kerran 11.10. ja tänä vuonna 20.10.

Vaikka päivälämpötilat ovat edelleen melko korkeita, yöpakkaset liukastavat tienpintoja, kertoo Varsinais-Suomen Ely-keskus. Etenkin yö- ja aamuaikaan liikkuvien on syytä varautua liukkaisiin tienpintoihin.
Vaikka teitä suolataan, suola vaatii liikennettä ja renkaiden kitkaa toimiakseen kunnolla.

Tielläliikkujien on myös hyvä huomioida, että aamun kylmin hetki on yleensä vasta noin tunti auringon nousun jälkeen. Ja vaikka pääasiassa tien pinta olisikin sula, etenkin silloilla ja kallioleikkausten kohdalla saattaa silti olla liukasta. Myös nelikaistaisilla teillä vasen kaista on usein liukkaampi kuin oikea kaista, sillä oikealla kaistalla on enemmän liikennettä, jolloin renkaiden kitka saa suolan sulattamaan tien pinnan nopeammin.

– Talvikelit yllättävät autoilijat aina, vaikka yleensä yöpakkaset alkavat joka vuosi suunnilleen samoihin aikoihin, kertoo Ely-keskuksen aluevastaava Markus Salminen.

Talvirengaspakko autoissa alkaa Suomessa 1.12., mutta talvirenkaat on syytä vaihtaa autoon talvisten kelien alettua. Maanteillä siirrytään talvinopeusrajoituksiin perinteisesti marraskuun alussa.