Jarkko Salminen kaupungin katuinsinööriksi

0

LOIMAA Jarkko Salminen aloitti Loimaan kaupungin katuinsinöörin virassa tällä viikolla.
Kaarinassa asuva 47-vuotias Salminen on koulutukseltaan yhdyskuntateknikko.
Hän on tehnyt suurimman osan urastaan, viimeiset 18 vuotta, Lemminkäisellä, sen infrarakentamisen kansainvälisellä toimialalla, joten ulkomaankomennukset ovat miehelle tuttuja.
– Lemminkäisen tytäryhtiöt operoivat Tanskassa ja Baltiassa, hän kertoo. Tehtävät liittyivät teiden ja katujen rakentamiseen.
Salminen haki katuinsinööriksi, koska hän halusi uutta kokemusta kunnalliselta sektorilta rakennuttajan ja viranomaisen näkökulmasta. Hän toivoo pystyvänsä uudessa virassaan hyödyntämään kokemustaan yritysmaailmasta ja tuomaan yrityselämän käytäntöjä myös kunnalliselle puolelle.
LÖYTÄÄKSEEN katuinsinöörin kaupunki järjesti useamman hakukierroksen tänä vuonna.
Insinöörin valinnasta päättänyt tekninen johtaja Jaana Koota perustelee Salmisen täyttävän tehtävän kelpoisuusehdot ja että hänellä on laaja kokemus yhdyskuntateknisistä töistä.
Katuinsinöörin tehtäviin kuuluvat muun muassa infrastruktuurin rakennuttaminen sekä muut hallinnolliset tehtävät, kuten investointien valmistelu ja budjetointi.

Lari Kiviranta