Varsin mobiilia: Nappaa jalkapalloilija töihin pariksi päiväksi

0

Opettajan sijaisuuksia tehnyt Eeva Hellsten huomasi, että rehtoreiden täytyy käyttää huomattavan paljon aikaa siihen, että kouluun löytyy tarvittava sijainen. Hellsten keksi tähän aikaa säästävän ratkaisun.

Osa Vara.jobsin käyttäjistä ei halua varsinaisesti hakea töitä ohjelman kautta, mutta käyttää sitä sähköisenä portfoliona tai CV:nä osaamisestaan, kertoo Eeva Hellsten. Kuva: Jari Laurikko, TS.

Turkulainen kehitti ohjelman, jossa avoimista sijaisuuksista on helppo ilmoittaa. Samalla alan pätevyyden hankkineet henkilöt tietävät avoimista työpaikoista ja voivat hakea niitä helposti verkossa.

Nyt varaopettajien lisäksi ohjelmaa käyttävät suunhoidon, röntgenhoidon, lastenhoidon, laboratoriotyön, ensihoidon ja fysioterapian työntekijät ja työnantajat. Seuraavaksi joukkoon liittyvät jalkapalloilijat, joiden huippu-urheilun ja työmarkkinoiden yhteensovittamista halutaan edistää.

Vara.jobs ei ole mobiilisovellus, mutta Hellsten tietää, että noin puolet käyttää ohjelmaa nimenomaan mobiililaitteella. Ohjelman kautta on ollut avoinna satoja työpaikkoja tänä vuonna.
Hellsten muutti Helsinkiin, koska kaikki asiakkaat ovat siellä. Turussa hän käy edelleen säännöllisesti.

Miten Vara.jobs toimii?
– Vara.jobs on suunniteltu, jotta työn kysyntä ja tarjonta voisivat kohdata digitaalisesti. Vara.jobs toimii usealla alalla, kertoo Eeva Hellsten.
– Tarkoituksena on helpottaa sitä valtavaa puhelinrumbaa, jota työpaikoilla käydään, kun esimerkiksi sairastuneen henkilön tilalle pitää löytää nopeasti sijainen. Tältä sivustolta sijainen löytyy helposti ilman, että pitää tehdä valtavaa soittorinkiä. Lisäksi työnantaja voi valita työntekijän, jonka hän ottaa tekemään sijaisuuden.
– Ammattilaiset tekevä portfolion, jossa he esittelevät itsensä. Työnantajat taas rekisteröityvät ja luovat avoimet työpaikat sivustolle. Työtä voi hakea paria nappia painamalla. Samoin työntekijän voi valita hakijoiden joukosta paria nappia painamalla.

Kenelle se on tarkoitettu?
– Sivusto on tarkoitettu eri alojen ammattilaisille, jotka etsivät töitä tai sijaisuuksia. Toisella puolella ovat työnantajat, jotka voivat tätä kautta ilmoittaa avoimista työpaikoista ja löytää niihin tekijät.
– Itsensä rekisteröimisen palveluun työntekijänä vaatii ammattiliiton jäsennumeron. Tällä varmistetaan, että töitä on hakemassa oikeita alan ammattilaisia.
– Periaatteessa sivuston idean voisi ottaa käyttöön kuka tahansa vaikkapa remonttityömiehiä tarvitseva yritys, kuvailee Eeva Hellsten.

Mitä seuraavaksi?
– Seuraavaksi vara.jobs laajentaa ammattijalkapalloilijoihin. Tavoitteena on tukea jalkapalloilijoiden kaksoisuraa. Ohjelman kautta jalkapalloilijan voisi varata töihin esimerkiksi harjoittelun ohella, loukkaantumisten aikana tai harjoittelemaan pelaajauran jälkeistä työtä, kertoo Eeva Hellsten.

Eri alojen palvelut on tehty Vara.jobsiin yhteistyössä alan liittojen kanssa. Varsinaisen koodaustyön ovat tehneet Joni Juup ja Pyry Liukas.

Miten Vara.jobs tulee muuttamaan maailmaa?
– Kaikki hyötyvät, kun ohjelmaa käyttävät useat alat. Ongelmat ovat yllättävän samoja alasta riippumatta.
– Tämä luo myös tietynlaista avoimuutta työpaikoille. Onko työpaikka valmis ottamaan vastaan yhden päivän sijaisen? Onko työprosessi sellainen, että sijainen tulee oikeasti helpottamaan vakituisten työtä? Ovatko perehdyttämisaineistot kunnossa? Nämä kysymykset työpaikoilla pitää miettiä ennen kuin palvelusta on apua, neuvoo Hellsten.

Tuottaako sivusto jo jotain?
– Tämä alkaa ehkä kohta tuottaa. Olen saanut tukea Ely-keskukselta, Tekesiltä ja lisäksi mukana on sijoittajia. Alunperin otin lainaa, jotta voin tehdä kehitystyötä.
– Ohjelmasta tulee rahaa eri tavoin. Jollain alalla työpaikan ilmoittaminen avoimeksi maksaa, jollain taas ammattilaisen löytäminen maksaa. Lisäksi on kiinteitä kuukausi- ja vuosimaksuja tai maksu siitä, että saa ohjelman käyttöönsä. Olen miettimässä parhaillaan maksuperiaatteiden uudistamista.
– Palkkaa sovelluksen kautta ei voi ainakaan vielä maksaa, mutta ehkä tämäkin puoli tulee vielä tulevaisuudessa helpottumaan. Lisäksi palkka on sovittava aina erikseen alakohtaisesti. Ainoastaan lastenhoitopalvelussa palkanmaksun voi hoitaa ohjelman kautta.

TAUSTA

Idea omasta elämästä

Eeva Hellsten, mistä tuli idea vara.jobsiin?

Olen opiskellut opettajaksi ja tein paljon sijaisuuksia. Lisäksi harrastin ahkerasti leijasurffausta ja mietin, miten voisin löytää harrastukselle enemmän aikaa töiden lomassa. Pohdin, että miten minä haluaisin tehdä töitä.

Olen innokas etsimään ongelmiin ratkaisua, ja ajattelin että tälle sijaisopettajien etsintärumballe täytyy tehdä jotain. Siinä kuluu valtavasti tehokasta työaikaa.

Leijasurfaukselle ei ole kyllä löytynyt yhtään enempää aikaa, sillä yrittäjyys on vienyt täysin mukanaan.

Haastattelu on osa Varsin mobiilia -juttusarjaa, joka esittelee varsinaissuomalaisia mobiilisti toimivia digiajan keksintöjä. Sarjan aikaisemmat osat löytyvät täältä. Seuraava osa julkaistaan vajaan viikon päästä.