Muuttoaika

Nebelung toivoo, ettei hän mokaa kättelyssä

– Se on kirje, jota ei kukaan saa koskaan. Olen meidän suvun ensimmäinen, joka on Linnan juhliin kutsuttu. Tuntuu hassulta. Sodassa palvellut, urheilusankari-isoisäni on saavuttanut 100 kertaa enemmän kuin minä, kummastelee itsenäisyyspäivän vastaanotolle tiistaina asteleva Pekka Nebelung.

Tasavallan presidentiltä. Jo kirjekuoren teksti paljasti, että kutsu tuli.
– Asumme Pöytyällä ja siellä eivät ihmiset juuri toisilleen puhu. Tuona aamuna päiväkodin tädit kyllä tiesivät onnitella kutsusta. Epäilen postinjakajaa, KaMu-kuoron taiteellinen johtaja ja Kaarinan lukion musiikinopettaja hymyilee.
Nebelung oli kutsusta yllättynyt, vaikka hän myöntää ajatelleensa, että jos hän joskus kutsun saa niin se on tänä vuonna. KaMu-kuoro on saavuttanut kansainvälistä menestystä ja kokoonpano oli laulamassa presidentille ja hänen puolisolleen Kultarannassa.

 

”Mira Potkosen juttusille haluan päästä. Aion sanoa hänelle, että jos häntä ei valita vuoden urheilijaksi, niin se on suuri vääryys.”

Nebelungin itsenäisyyspäivästä tulee kiireinen. Kahdelta iltapäivällä hän on Kaarinan kirkossa, KaMu-kuoron Josta olen kotoisin -levyn julkistuskonsertissa. Seitsemältä illalla täytyy olla Helsingissä.
Nebelung luottaa perusfrakkiin ja tyylikkääseen käytökseen.
– Tilanne on arvokas. Tämä ei ole juhla, jossa kohahdutetaan. Toivon, että en astu kättelyjonossa kenenkään helman päälle, enkä kompastu.
– On varmasti turha toivoa, että pääsisi juttelemaan entisten presidenttien kanssa. Mira Potkosen juttusille haluan päästä. Aion sanoa hänelle, että jos häntä ei valita vuoden urheilijaksi, niin se on suuri vääryys.

Jos tarkkoja ollaan, ovat ensi viikon Linnan juhlat Nebelungin toiset. Parikymmentä vuotta sitten hän oli juhlissa töissä, soittajana Kaartin sotilassoittokunnassa.
– Silloin pääsin hieman juttelemaan vieraiden kanssa, sillä me myös tanssitimme naisia. Nyt pääsen ensimmäistä kertaa maistamaan boolia. Sen haluan tietää, onko se niin pahaa kuin väitetään.
Jatkoille Nebelung aikoo suunnata – jos hän selviää kättelystä pahemmin mokaamatta.

 

Teksti ja kuva: Teija Uurinmäki, Kaarina-lehti

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Suomi 100

Pala Kakkua

SPM –

Arkistot
Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Loimaan neljäsluokkalaiset tanssivat itsenäisyysjuhlan vieraiden kanssa valssia

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa vieraiden kanssa tanssittu valssi.

Loimaan neljäsluokkalaiset ja itsenäisyysjuhlan vieraat tanssivat cicapoa

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa vieraiden kanssa tanssittu cicapo.

Loimaan neljäsluokkalaiset tanssivat itsenäisyysjuhlassa letkajenkkaa

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa letkajenkka eli letkis.