Sarka ehdolla vuoden 2017 eurooppalaiseksi museoksi

0

LOIMAA Suomen maatalousmuseo Sarka kilpailee European Museum of the Year Award 2017 -tittelistä 45 muun eurooppalaisen museon kanssa. Suomesta kilpailussa ovat tänä vuonna Sarka-museon lisäksi mukana Päivälehden museo ja Serlachius-museot. Kilpailun järjestää European Museum Forum.
Kilpailun ensimmäinen vaihe on jo ohi. Emya2017 –tuomaristoon kuuluva Jette Sandahl vieraili Loimaalla elokuussa arvioimassa Suomen maatalousmuseo Saran toimintaa. Tuomarivierailun aikana Sandahlille esiteltiin erityisesti Saran uutta Maatalouden aika -perusnäyttelyä. Keskusteluissa tuomarin kanssa käytiin läpi muun muassa museon syntyhistoriaa, perusnäyttelyn uusimisen lähtökohtia ja haasteita, museon tulevaisuuden näkymiä sekä museon roolia paitsi valtakunnallisena erikoismuseona myös paikallisena toimijana.
Museum of the Year Award 2017 –kilpailun ehdokkaat esitellään ja voittaja julkistetaan toukokuussa Zagrebissa järjestettävässä palkintogaalassa.