Leiskulle vierasvoitto kärkipelistä

0

SALIBANDY KaKo, Säkylä–Leisku 3–4 (2–0, 0–1,1–3)

Leisku matkasi tiistaina Säkylään KaKon vieraaksi. Sarjassa joukkueet olivat ennen ottelua tasapisteissä ja kuten Ville Into jo viikonloppuna totesi, vieraspisteet Säkylästä arki-iltana on aina kovan työn takana. Tällä kertaa joukkue oli laittanut työhaalarit päälle ja päättänyt taistella vierasvoitosta loppuun saakka.
Kotijoukkue johti ottelua ensin avauserässä 2–0 ja vielä kolmannessa 3–1, mutta niin vain Leisku tuli takaa rinnalle ja ajassa 53.04 Ville Salomäen maalilla ohi. Salomäen maali jäi myös voittomaaliksi, sillä KaKo ei saanut enää viimeisen seitsemän minuutin aikana palloa ohi maalivahti Kalle Kotiniemen.
– Olimme taas pallollisesti aktiivisia ja loimme maalipaikkoja. Nyt neljä tehtyä maalia riitti voittoon, tyytyväinen Into kommentoi.
Inton ja Leiskun muun valmennuksen harteilta tippui ainakin pienimuotoinen apina pois, sillä vierasvoitto kivikovasta KaKosta oli joukkueelta hyvä näyte osaamisesta.
– Kiitosta pitää antaa nyt ykkösketjulle, joka latoi kolme maalia ja jäi oman pelin osalta kaksi maalia plussan puolelle. Sen lisäksi oli meiltä erittäin tiivis alivoimapelaaminen tänään, päävalmentaja tunnusti.
Voitolla Leisku nousi sarjassa toiseksi ja jätti säkyläläiset kahden pisteen päähän. Taistelu lohkovoitosta ja kotiedusta pudotuspeleihin käy edelleen viiden joukkueen kesken kovana. Leiskulla on kakkosdivarin runkosarjaa jäljellä vielä viisi peliä. Seuraava peli on Loimaalla 28. päivänä, jolloin salibandyliigaakin pelannut Teemu Aaltonen debytoi parketilla muutaman kauden tauon jälkeen. Kuten Into kommentoi jäljellä olevia pelejä: jokainen peli on Leiskulle äärettömän tärkeä.

Valtteri Arra