Viikon kuvat: Jalkapalloa vappulumilla ja Mannerheimin omenapuu

0

Tämän vuoden vappuaaton aatto jäi monen mieleen: lunta ja räntää satoi sen verran, että maa oli kauttaaltaan valkoinen. Lumisadepäivään osui tietysti jalkapallokauden avauksia ja jo alkuun päässeiden sarjojen sarjapelejä. Otteluita jouduttiin keskeyttämään liukkailla kentillä. Näin kävi esimerkiksi Turun Kupittaalla Ykkösen ottelussa.

Vappupäivänä taas aurinko loisti optimistijollien purjeista. Uudenkaupungin purjehdusseuran perinteikkäät vappukisat vietiin läpi länsituulessa. Viikon kuvissa näkyy vappuperinteitä myös Turusta ja Salosta.

Lumisilta kentiltä siirrytään puutarhaan. Puhumme Mannerheimin omenapuusta, orvokeista, lystikkäästä puutarhasta ja linnunpönttöseinästä.

Viikon kuvat kertovat kiinnostavista uutisista, erikoisimmista tapahtumista, ilmiöistä, henkilöistä ja ajankuvasta eri puolilta Varsinais-Suomea.

 

Takatalvi yllätti palloilijat. EIF:n maalivahti Santeri Aaltonen nappaa pallon lumisateen keskeltä. Koko eteläisen Suomen ylle ulottunut lumipyry pakotti lauantaina keskeyttämään Turussa pelatun Ykkösen jalkapallo-ottelun jo ensimmäisen puoliajan jälkeen. TPS:n ja EIF:n koitos jäi tasatulokseen 1–1. Räntää edeltäneet tuulenpuuskat kaatoivat jonkin verran puita ja katkaisivat sähköt Turun seudulla lähes tuhannelta taloudelta. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

Minä annoin sinulle elämän ja sinä minulle. Suomen Punainen Risti palkitsi somerolaisen Kimmo Pyykön mitalilla. Ilman hänen antamaansa ensiapua äidilleen Sisko Pyykölle olisi tämä todennäköisesti menehtynyt. – Minä annoin sinulle elämän ja sinä minulle, totesi Sisko Pyykkö pojalleen. Hoitajat laskivat, että Siskon sydän olisi ollut pysähtyneenä 18 minuuttia. Potilas kiidätettiin Turkuun sairaalaan, jossa hänelle tehtiin pallolaajennus. Yksi suoni oli ollut tukossa. Kimmo Pyykkö uskoo, että armeijassa saatu ensiapukoulutus rohkaisi häntä toimimaan. Kuva: Merja Ryhtä, Somero-lehti.

Mannerheimin omena on vartettu. Jorma Hellstén kertoo, että Mannerheimin omenan versot vartettiin maaliskuussa Yltöisissä. Kylmiössä nyt lepäävät vartetut taimet istutetaan ruukkuihin. Taimikasvatus kestää vuoteen 2018, jolloin ne istutetaan eri kasvupaikoilleen. – Niiden satoikään pääseminen vie noin 5–8 vuotta, Hellstén arvioi. Kuvassa hän varttaa Linnan omena -lajikkeen oksia omenasyöpätutkimusta varten. Tänä vuonna saataneen varmuus siitä, että hartaasti etsitty Mannerheimin omena on löytynyt. Ratkaiseva vaihe lajikkeen etsinnässä koitti syksyllä 2016, jolloin Asikkalan Kalkkisten kylässä kasvava, Mannerheimiksi kutsuttu vanha omenapuu tuli kotiseutuharrastajien kautta tutkijoiden tietoon. Kuva: Tapani Mehtonen, Kaarina-Lehti.

 

Länsituuli vei optimistijollaa. Länsituuli vauhditti Uudenkaupungin purjehdusseuran optimistijollien vappupurjehdusta Uudenkaupungin Kaupunginlahdessa vappupäivänä. Näytöstyyliseen kilpailuun osallistui optimistijollia. UPS:n junioripurjehtijat aloittivat harjoitukset yli kaksi viikkoa sitten pitkäperjantaina yhdessä Naantalin NPS:n juniorien kanssa. Kuva: Raija Herrala-Nurmi, Uudenkaupungin Sanomat.

Lisää liikkuvuutta. Harri Niemi Harrin hyvinvointivalmennuksesta veti Auran Palokunnan Urheilijoiden tyttö- ja naisfutispäivässä 03–04-joukkueelle kehonhallintaharjoituksia, joiden tarkoituksena oli tuoda kroppaan lisää liikkuvuutta. Kuva: Kiti Salonen, Auranmaan Viikkolehti.

Taulun takana on tuoteseloste. Seppo Lagomin kaikkien maalausten takaa löytyy tarkka ”tuoteseloste”. Tämän taulun takaa löytyy muun muassa tieto, mistä kangas on ostettu ja tämä maalaus on maalattu vajaan vuoden kuluttua ensimmäisestä maalauksesta. Seppo Lagomin Maalauksia-näyttely Perniön kunnantalossa avautuu sunnuntaina. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

Lakki, mies ja yleisö. Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) hallituksen puheenjohtaja Miika Tiainen pyysi vappupuheensa jälkeen ylioppilaita laittamaan lakit päähänsä kello 18 Taidemuseonmäellä. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

Mestarit lakittivat. Salossa Seppä Laurin lakituksen saivat tänä vuonna suorittaa naisten lentopallon Suomen mestarit. LP Viestin pelaajat Anna Czakan ja Ronja Heikkiniemi laskivat lakin patsaan päähän. Salolaiset mieltävät Seppä Laurin lakituksen selvästi jo kaupungin perinteeksi, sillä paikalla oli koleasta säästä huolimatta jälleen satoja ihmisiä. Seppä Lauri on perimätiedon mukaan Salon ensimmäinen nimeltä tunnettu asukas. Kuva: Katri Henttonen, Salon Seudun Sanomat.

Ruukut harson alla. Paimiolaisessa Nurmen puutarhassa on kevääseen ja kesään valmistuminen käynnissä täyttä vauhtia. – Orvokitkin kestävät jopa kymmenen asteen yöpakkasia. Äitienpäivänä onkin jo varsinainen orvokkisesonki, puutarhuri Satu Nurmi kertoo. Nurmen puutarhan kasvihuoneesta löytyykin yhteensä 24 pöytää, joissa jokaisessa on noin 600 pientä purkkia. Tämä tekee pyöristettynä lähes 15 000 ruukkua, jotka mahtuvat kerralla kasvihuoneeseen kasvamaan. Kuva: Ina Virtanen, Kunnallislehti.

Herkkua on siinä monenlaista. Ystävykset ja työkaverit Matti Kemppainen (vas.), Helena Kemppainen, Sinikka Luutonen, Jorma Luutonen, Ilpo Kinnunen ja Elina Kinnunen viettävät vappua piknik-pöydän ääressä joka vuosi. Tässä pöydän antimista nautitaan Turun Taidemuseonmäellä. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

Lystikäs puutarha. Piikkiössä asuva Marjo Hakala on rakentanut lähellä Korvenmäkeä sijaitsevaa pihapuutarhaansa vuodesta 2002 lähtien. Pihasta on kehkeytynyt monien hauskojen yksityiskohtien omintakeinen keidas, jossa keskeisenä teemana on vanhojen tavaroiden kierrätys. Havukasvit, kiveykset, sepeli ja talon maalipinnat tarjoavat värien vaihtelua myös ennen kesän tuloa. Kuva: Tapani Mehtonen, Kaarina-Lehti.

Kylvömies. Kylvöt ovat viimein käynnistyneet Salon seudun pelloilla sokerijuurikkaan osalta. Pertteliläinen Hannu Tahkokallio sanoo olleensa pellolla kylvötöissä täsmälleen samaan aikaan myös viime vuonna. Viljelijä on kuvattu torstaina. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

Rapsutusta. Tamperelaiset Jyrki ja Sanna Eschner ovat ottaneet tavaksi laittaa purjeveneensä kuntoon aina kaksistaan. – Toki sitä voisi nyt istua skumppalasi kädessäkin jossain, mutta pian alkavat hyvät kelit, viimeistään viikon päästä, Jyrki Eschner vakuutteli pari päivää ennen vappua. Kesällä tamperelaisperhe lapsineen aikoo suunnata Helmi-veneellään Ruotsin puolelle. – Olemme perinteisesti käyneet Tukholmassa, mutta tänä vuonna ajattelimme mennä etelämmäs, lähelle Gotlantia. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

Viikon kuvat

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.