Liukkaudesta ei enää varoiteta – uusi asfaltti on silti liukas

0
Liikenneväylien päällystysohjelma on valmistunut. Varsinais-Suomessa työt alkavat huhti-toukokuussa, Väyläviradto tiedottaa. Arkistokuva.

Uutta asfalttia levitetään juuri nyt paikkausta vaativille teille. Viime päivinä uuden asfaltin päälle on satanut monta sadekuuroa, mutta perinteisiä sateella liukas -varoituksia ei enää löydy päällystystöiden lähettyviltä.
Uusi asfaltti on silti sateella liukas.
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen päällysteinsinööri Tero Ahokkaan mukaan merkit menettävät merkityksensä, jos niitä käytetään koko ajan.
– Jos bitumi on uuden asfaltin pinnassa, tie saattaa edelleen olla liukas sateella. Nyt varoitamme harvoin, vain silloin kun on tosi kyseessä. Tie on harvoin vaarallisen liukas.

Ahokkaan mukaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen alueella liukkaudesta ei ole tarvinnut vielä tänä kesänä varoittaa. Joka vuosi varoituksia kuitenkin käytetään muutama kerta alueella.
– Jos on kuuma päivä, bitumi nousee pintaan uudessa asfaltissa. Kuinka pitkään uusi pinta on liukas, se riippuu bitumin määrästä. Joskus liukkaus kestää jopa talven yli, ja välillä pintaa joudutaan karhentamaan, että kivet nousevat esiin.
Liukkaudesta varoittaminen on urakoitsijan ja tilaajan yhteinen päätös.
Päällysteinsinööri muistelee, että automaattisesta liukkaudesta varoittamisesta luovuttiin jo toistakymmentä vuotta sitten.

Juuri nyt käynnissä olevat päällystystyöt

  • Tie 43 Laitila, välillä Uusikaupunki–Harjavalta. Liittymä- ja kaistajärjestely, päällystystyö, tienrakennus. Työaika: ma–pe kello 7–16. Kesto 30.6. asti.
  • Tie 1, Turku, Jaanin liittymä. Jyrsintä-/stabilointityö, päällystystyö. Työaika: ma–to 18–6, pe 00–6, su 18–23:59. Kesto 28.6. asti.

 

Katso kartalta tietyöt Varsinais-Suomessa. 

 

Päällystyskohteita Varsinais-Suomessa vuonna 2017

  • Osa kohteista on jo valmis.
  • E18 Tammisillan ja Hepojoen sillan välinen tieosuus (molemmat ajoradat ja sillat)
  • E18 Lyhyitä osuuksia välillä Turku-Hepojoki
  • Vt 9 Moottoritieosuus välillä Turku-Liedon asema
  • Vt 10 Lieto-Ankka
  • Kt 40 Myllyn kohta
  • Mt 180 Krossin kohta
  • Mt 181 Kemiön-Tjuda
  • Mt 192 Petäsmäki-Tanila
  • Mt 204 Lieto as-Paattinen
  • Mt 213 Alastaron kohta

Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskus.