ILOINEN PIHA 6: Uhkea alppiruusu on minipihan katseenvangitsija

0
Tänä kesänä alppiruusu kukki ennennäkemättömän kauniisti. Kuva: Karoliina Markula

LOIMAA Gerda Torikan paras pihamuisto on se, kun rhodo onnistui tänä vuonna niin hyvin. Pari vuotta sitten pensas näytti surulliselta, mutta Torikka uskalsi leikata sen, minkä jälkeen rhodo alkoi kukoistaa uudelleen.
Piha sijaitsee Hirvikoskella. Rivitalopiha on vain 40-neliöinen, minkä vuoksi Torikka kuvailee sitä minipihaksi.
Pihassa on suuri joukko tarkoin valittuja kasveja. Olennaista on kerroksittaisuus: pihalla kasvaa sekä matalia kesäkukkia että korkealle ulottuvia kärhöjä. Kerrosten avulla pieni piha näyttää suuremmalta.
Pihan keskiössä on viihtyisä viherhuone.

Karoliina Markula

Tänä kesänä alppiruusu kukki ennennäkemättömän kauniisti. Kuva: Karoliina Markula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gerda Torikan lempipaikka pihallaan on sieväksi koristeltu viherhuone. Rottinkituolissa on hyvä lukea ja siemailla samalla teetä. Kuva: Karoliina Markula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viherhuonetta on somistettu monilla koristeellisilla asetelmilla. Kuva: Karoliina Markula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gerda Torikka kertoo olevansa suuri laventelin ystävä. Laventeli sopiikin hyvin patinoituneeseen ruukkuun. Kuva: Karoliina Markula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue lisää 1.8.2017 lehdestä