Kotimainen ruoka ja musiikki keräsivät väkeä Kauppatorille

0
MTK:n toritapahtumassa tarjottiin puheiden lisäksi kotimaista ruokaa. Musiikista vastasi Sawisormet. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAAN alueen MTK-yhdistykset järjestivät perjantaina Syödään yhdessä -toritapahtuman.
Loimaan Kauppatorilla puhui myös ruokaketjusta selvityksen tehnyt punkalaitumelainen Ilkka Mäkelä.
Loimaan Lehden haastattelussa Mäkelä alleviivasi raporttinsa ydinviestin olevan elintarvikeviennin lisäämisessä. Hän huomautti Suomen elintarvikeviennin olevan vaatimatonta esimerkiksi Tanskaan verrattuna.
– Jo nyt isot maatilat pystyisivät tuottamaan enemmän.
Selvitysmies puhui myös kaupan roolista ruokaketjussa. Hänen mukaansa kaupan keskittyminen on seurausta kuluttajien tekemistä valinnoista.
– Hyödyntäkää siis sitä Metsämaan kyläkauppaa, Mäkelä antoi paikallisen esimerkin kuluttajille.

MTK:n toritapahtumassa tarjottiin puheiden lisäksi kotimaista ruokaa. Musiikista vastasi Sawisormet. Kuva: Lari Kiviranta.

Lue lisää 15.7.2017 lehdestä