Maksim Buculjevic Hurrikaanin passariksi

0

LENTOPALLO Viikon verran se kesti, mutta nyt se on totta. Hurrikaanin uusi passari tulee Serbiasta ja on Maksim Buculjevic, 26. Hänen meriittilistansa on pelkästään tämän kesän osalta komea. Maailmanliigassa hän oli Serbian kivikovan joukkueen kakkospassari, joka sai paljon vastuuta. Syksyn EM- kisoissa, joissa maa sijoittui kolmanneksi, Buculjevic oli jälleen mukana.
Viime kaudella 192-senttinen passari pelasi Ljubljanan seurajoukkueessa Mestarien liigaa. Hän ei tule Suomeen ja Loimaalle ensimmäistä kertaa vaan oli mukana vuonna 2013 Belgradin Punaisen Tähden joukkueessa Challenge cupin merkeissä.
– Oli selvä asia, että tarvitsemme Matti Toivolan tueksi toisen passarin. Kova työ oli saada tämän tason mies Loimaalle, joten pitää olla tyytyväinen, päävalmentaja Lauri Rantanen sanoo.
Rantanen jakaa kiitosta Jukka Vehviläiselle, Hurrikaanin johtokunnalle sekä niille yrityksille ja yksityisille tahoille, jotka olivat mahdollistamassa huippupassarin hankintaa Loimaalle.
Hurrikaanin puolelta pelaajan seurasiirto on selvä. On mahdollista, että Buculjevic on kentällä jo viikonlopun tuplapeleissä Lakkapäätä ja Loimua vastaan.

Valtteri Arra