Viikon kuvat: Vanhan talon lumo ja Susijengin kokoerot

0

Uudenkaupungin Vanhat talot- puutalotapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna jo seitsemättä kertaa. Viikonlopun aikana yleisö pääsee tutustumaan omassa aikataulussa kymmeniin tunnelmallisiin koteihin. Osassa kohteita löytyy myös pihakahviloita ja kirpputoreja.
Viikon kuvissa on mukana yksi avoinna olevista puutaloista, Heidi ja Petteri Broströmin omistama, vuonna 1931 rakennettu puutalo.
– Meillä on ollut sellainen työnjako, että Petteri kertoo kiinnostuneille talosta, ja minä pyöritän kahvilaa piharakennuksessa, Heidi Broström kertoo Uudenkaupungin Sanomien artikkelissa.
Perhe ei tiedä kotitalonsa tarkkoja yksityiskohtia.
– Sen verran tiedämme, että perheen mies on ollut Amerikassa töissä ja lähettänyt rahaa talon rakentamiseen. Talossamme on asunut aikanaan kolmekin perhettä, ja siinä on pyörinyt myös alueen korttelisauna, Heidi Broström kertoo lehdelle.

Susijengin torstai-illan voitto Ranskasta tietää EM-koripallohuuman nousua Suomessa. Viikon kuvissa näkyy Suomen joukkueen kokoeroa ja ikäeroa. Koripallomaajoukkueen ikäpresidentti Teemu Rannikko on 189-senttinen ja täyttää ensi viikolla 37 vuotta. 213-senttinen Lauri Markkanen on 20-vuotiaana EM-joukkueen nuorin pelaaja. Markkasen isä Pekka oli maajoukkueen vakiokalustoa Rannikon aloitellessa edustusuraansa.

 

Puutaloprojekti. Broströmien perhe remontoi 250-neliöistä vanhaa puutaloa. Neljän vuoden remontoinnin jälkeen talosta on valmiina puolet. Uudestakaupungista kotoisin oleva Heidi Broström ei varttunut lapsuuttaan puutalossa, mutta muuttaessaan paikkakunnalle takaisin, oli puutalon löytäminen perheelle selvä unelma ja tavoite. Talo on mukana Uudenkaupungin vanhat talot -tapahtumassa tulavana viikonloppuna. Kuva: Nelli Lapintie, Uudenkaupungin Sanomat.

 

Kuorot kajauttivat metsän keskellä. Kurjenrahkan kulkijoille tarjoiltiin lauantaina linnunlaulun lisäksi kuorolauluja. Kurjenrahkalla kajahtaa -tapahtuma järjestettiin viime lauantaina Suomen luonnonpäivän ja satavuotisjuhlan kunniaksi. Mukana menossa oli seitsemän kuoroa. Kuvassa esiintyy Karjalakuoro. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

Kokoeroa ja ikäeroa. Koripallomaajoukkueen ikäpresidentti Teemu Rannikko (vas.) on 189-senttinen ja täyttää ensi viikolla 37 vuotta. 213-senttinen Lauri Markkanen on 20-vuotiaana EM-joukkueen nuorin pelaaja, jonka isä Pekka oli maajoukkueen vakiokalustoa Rannikon aloitellessa edustusuraansa. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

Tango sateen ropistessa. Petri ja Sari Haavisto eivät antaneet torstai-illan sateen häiritä, vaan tanssivat Salon iltatorilla useita kappaleita. Salon Iltatorit ovat tältä kesää ohi. Viimeisen illan esiintyjiä olivat perinteisesti uudet tangokuninkaalliset, Aino Niemi ja Teijo Lindström. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

Tuntematon mitalisti. Lyhytkasvuinen voimanostaja Reetta Jokinen on tuore penkkipunnerruksen pronssimitalisti lyhytkasvuisten maailmankisoista. Turkulaisella salilla Jokinen asettaa painot levytankoon. 30 kiloa on 120-senttiselle naiselle aika paljon. – Kisoissa nousi 38 kiloa. Kilpailin penkkipunnerruksen alle 52-kiloisten painoluokassa. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

Omakuva liidulla. Ykköset piirsivät katuliiduilla kuvansa koulun asfalttipihalle. Ilona Mannermaata naurattaa, sillä hän taiteili kuvan luonnollisessa koossa. Laitilassa järjestettiin ensimmäistä kertaa ryhmäyttämistä ekaluokkalaisille. Ryhmäyttämisen tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat toisiinsa ja tukea heitä muodostamaan hyvän yhteishengen omaava ryhmä. Kappelimäen koulussa ensimmäisen luokan oppilaita on yli 60. Kuva: Solina Saarikoski, Laitilan Sanomat.

 

Ota koppi! Viidesluokkalaiset Laura Lindeman ja Azra Özdemir pitävät välkkäkioskia Uskelan koulussa ja lainaavat välitunnille lähteville jättipalloja, mailoja ja muita pelivälineitä. Koulussa perustettiin välkkäkioski viitisen vuotta sitten, kun huomattiin, että koululaiset eivät liiku riittävästi ja että luokissa säilytettävät pallot joutuvat usein välitunneilla kadoksiin. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

Päivä prinsessana. Viisivuotias Saara Korpinen oli tullut juhlimaan Piispanpäiviä omassa hienossa prinsessapuvussaan. Kruunun hän oli saanut lainaksi paikan päältä. Kaarinalaislapset eläytyivät sunnuntaina kuninkaallisten elämään Datum in Custu -tapahtumassa Kuusiston linnanraunioilla. He saivat pukea kruunun päähänsä ja kirmata keppihevosella muurien sisäpuolella. Kuva: Tapani Mehtonen, Kaarina-Lehti.

 

Hyvää tekevät käsityöt. Kiikalalainen Anna-Maija Sulavuori ei voisi elää ilman käsitöitä. – Niiden tekeminen on ehdottomasti henkireikä, jota ilman en voisi edes kuvitella eläväni. Kodissa on kymmeniä erilaisia käsitöitä, joita Anna-Maija Sulavuori on tehnyt. On mattoja, huiveja, kortteja, pannunalusia, tyynyjä, sukkia ja jopa kansallispuku. Henkireiälle onkin omistettu kokonainen huone Sulavuorten kodissa. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

Mies joka salakuljetti keilapallon Saviseudulle. Lasse Laaksovirta perusti veljensä Petrin kanssa Loimaalle keilahallin, joka avattiin syyskuun alussa 2012. Viisi vuotta myöhemmin se on malliesimerkki yrittämisestä ja onnistumisesta. – Tykkään yrittämisestä. Se pitää vatsan mukavasti löysänä. Ei vaan, eteenpäin on helppo mennä, kun asiat ovat hyvin, puhelias mies naurahtaa. Kuva: Pasi Salo, Loimaan Lehti.

 

Mautot jonossa. Halikon lukion mopoautokatraalle on pitänyt järjestää oma jonoparkkinsa, koska muuten parkkipaikka olisi liian täynnä. Salossa on 229 mopoautoa. Määrä on lähes kymmenkertaistunut kymmenen vuoden kuluessa. Kuva: Mikko Kiviluoto, Salon Seudun Sanomat.

 

Keltainen kuntosali. Paimion Jokipuiston ulkokuntosali on valmistunut paimiolaisen Ville Rahilan lahjoitusrahan turvin. Kallein investointi oli keltainen turva-alusta. Suurin osa laitteista toimii kropan oman painon vastuksella. Vieressä ovat myös portaat erilaisia porrastreenejä varten. Kuva: Jaana Pakarinen, Kunnallislehti.

 

Torillinen lauloi virttä. Flash mob -tempauksessa soitettiin ja laulettiin Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan -virsi 500 hengen voimin. Turussa muistettiin puukotusten uhreja ja osoitettiin mieltä viime perjantaina. Illan aikana torilla järjestettiin neljä mielenosoitusta ja yksi flash mob. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

Kuvia eri puolilta maakuntaa

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.