Viikon verran konsertteja joka päivä

0
Kahdeksan loimaalaista kuoroa harjoitteli Loimaan Kaupunginkirkossa keskiviikkoista yksiäänisten kuorojen konserttia varten. Kuva: Marianne Rovio
Kahdeksan loimaalaista kuoroa harjoitteli Loimaan Kaupunginkirkossa keskiviikkoista yksiäänisten kuorojen konserttia varten. Kuva: Marianne Rovio

LOIMAAN Kaupunginkirkossa kajahteli säestetty laulu suurkuoron voimin, kun kahdeksan loimaalaista kuoroa piti ensimmäiset yhteisharjoitukset. Niissä valmistauduttiin Loimaan Urkuviikon ohjelmassa olevaan yksiäänisten kuorojen esitykseen.
– Kuorot harjoittelevat vielä kerran yhdessä ennen tulevan keskiviikon esiintymistä. Muuten kuorot harjoittelevat kukin omissa harjoituksissaan. Kuorot esittävät suurkuorona neljä yhteislaulua, ja jokaisella kuorolla on pari omaa esitystä, Loimaan Seurakunnan kanttori Marjukka Lehtola kertoi.
Tapahtuma on jo neljäs, ja kanttori Martti Pihlajamaa kertoi yleisön kiinnostuneen hyvin aikaisemmista kuorojen esiintymisistä.
– Konsertit ovat olleet tykättyjä tapahtumia. Myös laulajat ovat olleet todella innokkaita, ja heidän kanssaan on ilo harjoitella. Ohjelma keskittyy Suomen satavuotiseen teemaan, Pihlajamaa sanoi.
Tapahtumaviikolla järjestetään konsertti jokaisena päivänä.

Loimaan Urkuviikko 2017:
Ma 2.10. klo 18 Konsertti Mellilän kirkossa. Suomalaista musiikkia ja runoja suomalaisuudesta. Marita Koivunen, huilu ja Martti Pihlajamaa, urut.
Ti 3.10. klo 18 Uudet virret Kaupunginkirkossa. Yhteislaulutilaisuus. Mukana Riku Laukkanen, Anne Moilanen ja Marjukka Lehtola.
Ke 4.10. klo 14 Yksiäänisten kuorojen konsertti Loimaan Kaupunginkirkossa. Lauluja Suomelle.
To 5.10. klo 18 Musiikillinen viikkomessu Metsämaan kirkossa. Liturginen Ensemble Munkkivuori-yhtye ja Marita Koivunen.
Pe 6.10. klo 18 Selloduo Anna-Maaria ja Olli Varosen konsertti Virttaan kirkossa. Uruissa Martti Pihlajamaa.
La 7.10. klo 18 Helianthus-kuoron konsertti Alastaron kirkossa. O gloriosa Domina. Johtajana Johanna Järvinen.
Su 8.10. klo 18 Marko Hakanpään urkukonsertti Kanta-Loimaan kirkossa.

Marianne Rovio